Ilta illan jälkeen televisio työntää
karmeita uutisia Ukrainan sodasta. Missä välissä voin rauhoittua ja ajatella
mukavia asioita? Aamulla menen kouluun töihin, kuten tavallisesti arkipäivänä. Väkivaltatapaukset
kouluissa ovat vaikuttaneet niin, että turvallisuuteen on pyritty kiinnittämään
entistä enemmän huomiota. Kaikki uhkaavat tilanteet on otettava todesta.
Uhkausviestejä löytyy milloin mistäkin ja henkilökunta yrittää selvittää, mistä
on kysymys. Onko viesti pilan päiten lähetetty vai onko vaara todellinen?
Aloittelen pienryhmän oppituntia, kun
Pekka ilmoittaa löytäneensä uhkausviestin koulun läheiseltä bussipysäkiltä. Hän
on jo toimittanut viestin koulun turvapäällikölle, mutta haluaa jakaa
tapahtuneen luokkakavereilleen ja keskustella siitä. Samalla Pekka kertoo
tapelleensa aina veljiensä kans peruskouluaikana tosi rankasti. Kysyn, oliko
heillä muuten kotona väkivaltaa, josta ottivat oppia. ” Ei meillä mitään
väkivaltaa ollut. Joskushan se ukki tosin otti kirveen, kun me emme muuten
rauhoittuneet.” Toiset pojat katsovat minun suuntaan silmät pyöreinä. ”Eikö
sinuakin ala jo pelottaa?” Yhteistyö poikien kans on sujunut hyvin siihenkin
asti, joten jatkan entiseen malliin.
Huomautan, että Pekka on kovasti
muuttunut peruskouluajoista. Hän vaikuttaa huojentuneelta saatuaan keskustella
vaikeista asioista. Ehdotan, että alamme tehdä tehtäviä ja kehotan poikia
ottamaan muistiinpanovälineet esille. ” Mitä tulee, jos en ota? ” Pekka kysyy.
Sanon, ettei mitään kummempaa. Mutta kysymys on turha, koska minä tiedän, että te teette
niinkuin minä ehdotan. ” Höh”, sanoo Pekka, ”meidän erkkaope sanoi, että tulee
turpiin, jos ei tottele.”
Että sillä lailla maailman onnellisimmassa
maassa, joka on saanut mainetta hyvillä PISA-tuloksillaan. Ruokailuun mennessä
Pekka kulkee kanssani samaa tahtia - ettei melkein ota kiinni kädestäni.
Sisko Rutanen
10.11.2022