Päivää kutsutaan myös Vainajieni- ja aikaisemmin myös
Pyhäinmiestenpäiväksi. Amerikkalainen Hallowenin vieton en toivoisi yleistyvän
kaupallisena hurlumheinä pelotteluna, kummitteluna ja karkkien kerjuupäivänä.
Meillä täällä Suomessa on ollut tapana muistella kuolleita sukulaisiamme viemällä
kukkia ja sytyttää kynttilöitä haudoille. Siinä samalla tulee ajateltua omankin
elämän rajallisuutta ja kaiken katoavaisuutta.Tulee pysähdyttyä ajattelemaan.
Omat sukulaiseni on haudattu eri kirkkomaille. Kaukaisin on isänisäni
Pekka Karppisen hauta luovutetulla alueella Kurkijoella. Tuskin koko
hautausmaata enää tunnistaisikaan. Sytytän
kynttilän hänelle ja monelle muulle täällä Kuopiossa muistomerkille.
Isänäitini Ines Karoliina menehtyi sodan
ja evakkomatkan
rasituksiin ja hänet on haudattu Uuraisille. Toivottavasti
siellä asuvat serkkuni muistavat häntä.
Parikkalaan on haudattu vain kuukauden elänyt
kaksoissiskoni Riitta Marjatta.
Hauta on nurmettuneella vanhalla hautausmaalla
niin kuin monen muun äitini
suvun vainajien. Uudelle puolella on äidinäitini Anna
Marin, tätini Elsan ja enoni Taunon
haudat. Toivon että sielläkin muistaisivat serkut ja samoin toivon, että
äitipuoleni sukulaiset muistaisivat isäni Arvin haudalle viedä kynttilän.
Lapsuuspitäjäni Vampulan kauniille kirkkomaalle
Loimijoen rantapenkereellä on haudat äidilläni Annalla ja kummitädilläni
Elvillä. Olemme siskoni kanssa sopineet että seurakunta hoitaa haudan ja vie
kynttilät juhlapäivinä. Siellä on myös toisen siskoni Airin ja hänen vanhimman
poikansa hauta jonne sisareni mies vie kynttilälyhtyjä ja kukkiakin.
Vantaan Pyhän Laurin hautausmaalla on vävyni Veli
Pekan hauta. Tytär ja lapset muistavat häntä varmasti.
Täällä Kuopiossa on Miettisten vanha sukuhauta 1880
luvulta. Olen Pyhäinpäivänä matkoilla, mutta tyttäreni vie kynttilät isänsä ja hänen
sukunsa haudoille, sekä mummonsa suvun Kolehmaisten haudalle. Tapana on sytyttää kynttilä muualle
haudattujen muistomerkille ja hautausmaan portin lähellä olevan patsaan
juurelle.
Syyspimeällä
on kyntilöiden valaisema hautausmaa juhlallisen kaunis. Voisi sanoa aivan
ylimaallinen näky:
"Maa on niin kaunis.." Kerttu Miettinen
5.10.2018