Lapsuudessani ei aluksi ollut radiota. Ei ehkä kaivattukaan. Ollessani alakoulussa isä osti pienen mustan patteriradion. Hän sitä pääosin käytti. Ei paljon käyttänyt, sillä luki paljon lehtiä . Meille tuli sanomalehtiä ja useita aikakausilehtiä. Suomen kuvalehti, Kansan kuvalehti, Pellervo, Metsälehti ja Seura ainakin.
Ei isä tykännyt hänen ollessaan sisällä, että kuunneltiin esimerkiksi joululauluja, rimputusta. Samoin jumalanpalveluksia hän ei suvainnut kuunnella. Kuunneltiin myöhempinä vuosina Lauantain toivotut levyt.
Kauppakadulla asuessani ostin pienen matkaradion. En ole paljon radiota kuunnellut paitsi mökillä, kun siellä ei ollut teeveetä. Nykyisin kuuntelen radiosta mökillä uutiset. En ehkä ensi kesänä, kun ei minulla ole sitä minulla mökkiä. Ehkä satunnaisesti siellä käydessäni.
Joskus jonain vuosina kuuntelin
kaseteilta musiikkia Nyt huomasin etten
ollut kuunnellut mitään vuoden aikana. Luovuin suuresta määrästä kasetteja.
Olenko tulossa
vanhaksi vai mistä tämä johtuu.
Vuonna 1921 on aloittanut radio Suomessa ja 1926 yleisradio. Metsäradiota kuunneltiin viikoittain ja joitakin sarjoja.
On radio ollut hyvä
keksintö. Minulle tällä hetkellä tarpeeton. Museossa näkee kauniita radioita
kuin huonekaluja.
Maija Silmärinen
3.11.2022
Takaisin tarinoihin