Mistä saimme tietoa maailman tapahtumista enne television aikaa? Sanomalehtien ohella radio oli 40- ja 50-luvulla tärkeä uutisten välittäjä. Toisen maailmansodan jälkeen oli pulaa kaikesta, jopa sähköstä. Sen vuoksi radiolähetyksiä jouduttiin vähentämään, mutta yleensä kotitalouksiin hankittiin radio. Lapsuudessani kuunneltiin aina STT:n uutiset radiosta. Muita tärkeitä ohjelmia olivat Jumalanpalvelukset ja säätiedotukset. Kellonajan pystyi tarkistamaan keskipäivällä, kun radiosta kuului Turun tuomiokirkon kellonlyönnit klo 12. Sitä ennen kuuluttaja luki päivän mietelauseen, joka saattoi olla joku runo tai elämänkulkua käsittelevä aforismi. Viiden minuutin pätkissä esitettiin päivittäin Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuita. Takuuvarmasti se oli kuunneltava, vaikka mummo piti sitä joskus liian jännittävänä. Kukin jakso loppui aina toteamukseen: jatkuu huomenna.
Erityisesti lapsille suunnattu ohjelma oli Lastentunti. Markus Rautio käsitteli ohjelmassa pikkuväen asioita lempeällä, lämpimällä äänellä ja luki lapsien hänelle lähettämiä kirjeitä. Ohjelmassa soitettiin myös lapsille tarkoitettua musiikkia, kuten Jänöjussin mäenlasku, Mikkihiiri merihädässä ja Lasten liikennelaulu. Vaikka näyttöä asian todenperäisyydestä ei ole, kansan keskuudessa kiersi urbaani legenda, jonka mukaan Markus-setä unohti kerran ohjelman lopussa mikrofonin päälle ja sanoi: ”Nyt tämä poika lähtee paskalle!”
Ulkomaiset kokeilut olivat saaneet hyviä kokemuksia kouluradion kaltaisista ohjelmista, joten Suomessakin aloitettiin tämän kanavan käyttö opetustarkoituksiin.jo 30-luvulla. Kouluradiota käytettiin opetussuunnitelmassa esitettyjen asioiden opettamiseen ja havainnollistamiseen. Elävä kuva oli vielä alakouluaikanani niin harvinaista, että kun pankinjohtaja kouluvierailullaan näytti filmiä, jossa sika lähestyi kameraa oppilaat lähtivät pakoon.
Sunnuntaiaamuisin lähetettiin Maamiehen tietolaarin jälkeen Niilo Tarvajärven juontama ohjelma Tervetuloa aamukahville. Haastattelujen ja musiikin lomassa edistettiin jotakin hyväntekeväisyys asiaa ja lopuksi Tarva toivotti aina: ”Ylös, ulos ja lenkille!”
Viihdeohjelmien valikoima ei ollut niin runsas kuin nykyisin televisiossa, Lauantaisin alkuillasta kuuntelimme aina Lauantain toivotut levyt. Aluksi soitettiin jotakin harrasta, isänmaallista ja klassista musiikkia, loppupuolella kevyempää musiikkia. Usein tuon ajan musiikissa kuvataan sota-aikaa kuten laulussa Äänisen aallot, Elämää juoksuhaudoissa ja Eldanka järven jää, mutta vähitellen käsiteltiin myös muita aiheita kuten esimerkiksi Kuubalainen serenadi, Muurari, Reissumies ja kissa ja Kaksi vanhaa tukkijätkää osoittavat. Suklaasydän ja Kuningas Kobra olivat myös tuon ajan suosittuja lauluja.
Myöhemmin lauantai-iltaisin lähetettiin viihdeohjelmaa Kankkulan kaivolla, joka parodioi radiohaastatteluja. Antero Alpolan ja Aino Alatuuhosen toimittamassa ohjelmassa Hannes Häyrinen haastatteli muiden muassa neulasen Mantaa ja Tippavaaran vanhaa isäntää. Isännän elämänfilosofia ei ollut varmaan raittiusihmisten mieleen. Ohjelman musiikista vastasi Humppa orkesteri.
Tuolta ajalta on Teijo
Joutselan ja Humppa veikkojen laulu:
Kaivolle illoin
käyn niinkuin silloin.
Kankkulan kauniin
silmissä nään.
Kauas jäivät
nuoruuden päivät.
Kankkulan kaivon
muistoissa nään.
Sisko Rutanen
5.11.2022
Takaisin tarinoihin