On tavallinen arkipäivä. Olen vihkimisvuorossa Kuopion käräjäoikeudessa. Olen todennut miehen ja naisen aviopuolisoiksi ja toivotan pariskunnalle onnea. Kauniiseen hääasuun pukeutunut nuori rouva kiittää, tuore aviomies on pukeutunut arkisemmin ja toteaa: ”tiijä kestääkö tuo”. Hänen vastauksensa on niin yllättävä, että muistan sen vieläkin lähes 30 vuoden jälkeen.
Kuinka rakkaus alkoi, / se tunnetaan kai, /siitä on jo
kauan nuo kaksi kun sai, / vain tunteen ihmeen ja onnen sen. (Sauvo Puhtilan
suomenkielinen teksti)
Puijon seurakunnan pappi Hannu Savinainen vihkii Hannun ja
minut aviopuolisoiksi Kuopion tuomiokirkossa 22.3.1980. Hääjuhlaa vietämme
Kuopion liikemiesklubilla Kuninkaankadulla.
Kauan katsoin sinua syvälle silmiin. / Kauan katsoin,
katsoin ja ajattelin. / Kenties kerran vihille käydä saamme. /Kenties kerran
olet rinnallain. / Puutteen, murheen, yhteisen riemun jaamme. / Kunnes pois
häivymme unholaan. (Heikki Aaltoila)
Häävalssina tanssimme tuohon aikaan suositun, haikean
kauniin Akselin ja Elinan häävalssin. Häävieraamme nimikirjoitukset ovat ensimmäisen
vieraskirjamme lehdille. Siellä on myös ortodoksinen toivotus: ”Monia vuosia,
armorikkaita vuosia”. Me olemme saaneet niitä.
Nyt takana ovat avioliiton vuosipäivien mukaan nimetyt hopea-,
helmi- ja rubiinihäät. Häämatkan teimme Roomaan, viisihenkisenä perheenä olimme
Roomassa uudestaan kesällä 2000, hopeahäämatkan teimme Wieniin keväällä 2005. Keväällä
2010 teimme häämatkan Välimerelle. La dolce vita! Koronakeväänä 2020 vietimme
hääpäivää kahdestaan kotona. Laittauduimme valokuvaan alkuperäisen hääkuvamme
kanssa. Vasta koronatilanteen hellitettyä vietimme kesällä 2020 ”hääjuhlaa”
kotona yhdeksänhenkiseksi kasvaneen perheen kanssa.
On tavallinen arkiaamu. Olen pessyt hiukseni. Mies tulee
luokseni kylpyhuoneeseen. Suihkuttaa hiuksiini hoitoainetta. Selvittelen
hiuksiani harjalla ja levitän niihin valkeaa muotovaahtoa. Mies laittaa
hiuksiini papiljotit. Niin hän on tehnyt jokaisena hiustenpesupäiväni kesästä
2018 lähtien. Se on rakkautta. Vasempaan käteeni pyörätapaturmassa tulleen
toimintarajoitteen vuoksi en selviydy itse hiusten laitosta.
On tavallinen arkipäivä. Olen valmistanut meille kahdelle lounaan,
kattanut tutut lautaset pöytään, taittanut pöytäliinan sävyyn sointuvat
lautasliinat, sytyttänyt ehkä kynttilänkin. Mies saattaa kaataa lasiin tilkan
viiniä. Se on rakkautta.
On talvinen tiistai-ilta. Mies istuu autossa
kansalaisopiston päädyssä. Hän on tullut hakemaan minut joogasta. Kipaisen
autoon hänen vierelleen. Hän laskee kätensä polvelleni. Se on rakkautta.
On tavallinen ilta ja aika sammuttaa lukulamppu. On
hyvänyönsuukon aika.
Aeka valluu sormiin välistä. /Hiioo ihhoo ohuemmaks, /jääkistää
niveliä. /Hieron illalla syteviä sormia ja /mietin, että ossoeskoon sitä tämän
kiitollisempi olla? /Siitä onnesta, että meetä on kaks/puhaltamassa riemuun
roehua/ja sammuttamassa elämän alakulloo. (Merja Toppi: Voe tätä rakkaaven
miäree!)
Helena Lindgren
2.4.2024