Rakkaus on voimakas tunne. Se valtaa koko mielen äkkiä kuin salamanisku, tai syvenee vähitellen ystävyydestä rakkaudeksi. Se on elämää ylläpitävä voima. Koko elämä muuttuu kun ihminen rakastuu. Rakkautta on monenlaista. Se voi olla intohimoa, joka saa tekemään aivan järjen vastaisia tekoja, tai vähitellen kehittyvää syvää kiintymistä, kuten äidin rakkaus lapseensa.
Ihminen on kautta aikojen pyrkinyt kuvaamaan rakkauttaan runoissa, lauluissa, musiikissa, kirjoittamalla kirjoja, kirjeitä, elokuvaamalla, näyttelemällä ja puhumalla. Rakastunut ostaa lahjoja ja lähettää kukkia. Nykyisin on tapana ilmaista proosallisesti tunteitaan sähköpostitse ja koristella ne emojilla.
Mielestäni paras kuvaus on Victor Hugon kirjoittama: ” Suurin onni elämässä on vakuuttuneisuus siitä, että meitä rakastetaan meidän itsemme tähden, tai siitä huolimatta.”
Rakkaudesta on sanottu että se on hulluutta ja sokeutta pahimmillaan. Raamatusta voimme myös lukea kuinka rakkaus on väkevä voima, kuin kuolema. Tuima on sen kiivaus ja hehku on tulen hehku. Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa.
Paljon on myös siteerattu Paavalin kirjettä korinttolaisille rakkaudesta. Jos minulla ei ole rakkautta niin olisin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen puheissani, eikä minulla mitään olisi. Ja kuinka rakkaus on pitkämielinen, lempeä, ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, eikä muistele kärsimäänsä vääryyttä. Kuinka rakkaus uskoo, toivoo ja kärsii. Ja oikea rakkaus ei koskaan häviä, sillä se on suurin.
Käskyjen mukaan meidän on elettävä niin, että rakastaisimme Jumalaamme yli kaiken koko sielustamme ja ymmärryksestämme, peläten ja turvaten. Se onkin vaikeaa, ainakin minulle. Miten Jumala on rakkaus, kun kautta aikojen on maailmassa tapahtunut kaikkea pahaa, julmuutta ja kärsimystä.
Tärkeintä olisi rakastaa lähimmäistä niin kuin itseämme. Ja tehdä asioita niin kuin toivoisimme itsellemme tehtävän.
Kerttu Miettinen
2024