Mökkini rakenettiin seitsemänkymmentä luvun alkupuolella
Venäjänsaaren Haaposaareen. Olen ollut mökillä paljon varsinkin alkuvuosina.
Kulkenut rantoja pitkin. Etsinyt uusia paikkoja, uusia kasveja, näkymiä.
Iloitsin varsinkin keväisin uusien kasvien ilmestymisestä.
Jälkeenpäin olen miettinyt kävelyjen pituutta ja intoa
lähteä yksin kulkemaan. Retkillä löysin kurjenmiekkapaikat mustikat ja sienet. Rannoilta kaadoin puita ja kuljetin ne veneellä
liiterirantaan. Se oli pakkokin, ihan mieluinen.
Reilu puolenkymmentä
vuotta sitten tonttini vieressä suvun
mailla tehtiin aukkohakkaus.Niillä tanhuvilla olin kulkenut monta kymmentä vuotta. Nyt ei
ollutkaan tuttuja puita, ei viidakkoakaan.Nyt kuljin taas ja yritn kivikoisesta maaperästä löytää
entiset paikat ja muistella poistuneita puita. En pahoilla mielin vaan uutta
etsien. Tein kevään liejussa tutkimusmatkoja ylittäen puroja, liukastuenkin. Se oli kuin olisin ollut aarteen etsintämatkalla, uutta
etsimässä. Lähellä mökkiä oli melkoisen suuri aukko. Se oli aluksi puuton risuja
ja oksia täynnä oleva alue. Epätasainen maasto täynnä kiviä ja kuoppia. Kävelin
siellä edestakaisin ja odotin seuraavaa vuotta. Maapohja on hyvä.
Seuraavana
keväänä alkoi tapahtua. Kasvit kurkottivat kohti aurinkoa. Ensin kasvoivat
metsäorvokit, hienot heinät ja kohta ilmestyi metsätähtiä. Kesän jatkuessa
niittyleinikkejä tuli keltaisenaan.
Poimin niitä sylini täyteen. Sitten näkyi sinistä hiirenvirnaa ja
harakankelloja. Kohta näkyi punaisia kukkia ailakoita ja valkoisia
koiranputkija, jotka harsomaisesti koristivat kimppujani.
Metsänkurjenpolkujakin tuli ennen juhanusta, joku sanookin niitä
juhannuskukiksi. Juhannuksen aikoihin näin ensimmäiset vanamon kukat.
Metsämansikkakin kukki. Iloitsin ja hypin kiveltä toiselle.
Seuraavana keväänä oli kukkia ja heiniä yhä enemmän sekä
vadelma nosti versoja korkealle ilmoittaen minulle, että tulee seuraava kesä
ja saat pomia jotain. Mustikoita poimin seuraavasta niemestä metsäajotien varresta.
Pitkiä varsia ja suuria mustikoita.
Seuraavana kesänä oli aukolla kukkien lisäksi paljon
metsämansikoita ja vadelmia.
Entäs rentukoitten keltasuus rannassa. Västäräkki vipotteli
laiturille, kyselin siltä "mitäs von räkki".
Pöntön asukas tirskui minulle "vist, vist",
vastasin "vitsi, vitsi" muistaen samalla eräästä karjalaista miestä,
hän sanoo kujeilivien juttujen lopuksi "vitsi , vitsi".
Kuuntelen käenkukuntaa ensi kerran keväällä ja lasken
kuunnellen, kuinka lupaa minulle vuosia.
Minkäisia polkuja tämä tuleva kevät ja kesä tuo tullessaan
koronatilaanteen takia. Toiveet ovat silti korkealla, vaikka vadelmat eivät
enää aukolla menestykään.
Muistelen kulkemisia vuodesta tuhatyhdeksänkuusi eteenpäin,
silloin kävin mökillä joka viikko. Talvella päiväseltään. Oli silloin
mahdollista, kun linja-autoja kulki. Lähdin Männistönkadulta kuuden aikoihin
linja-autoasemalle. Kuljin linja-autolla Maaningalle tai Kinnulanlahteen ja
jatkoin toisella autolla Venäjäsaareen. Kävelin neljä kilometriä mökille. Tein
hellaan tulen. Söin termarista keittoa ja voileipiä. Toisessa termospullossa
oli kuumaa vettä , josta suodatin mukillisen kahvia. Lakasin raput, otin
aurinkopaneelin päältä lumet ja katselin että paikat on kunnossa. Olin mökillä
tunti kaksi ja lähdin menemään tienvarteen sekä sieltä linja-autolla
kaupunkiin.
Tämä kaikki oli
joitakin vuosia mahdollista, kun linja-autot kulki. Vähitellen tuli muutoksia autojen yhteyksissä ja ei ihan näin
onnistunutkaan. Nyt olen kulkenut naapurien kyydeissä ja tyttärien perheestä
joku on vienyt.
Alkuvuosina olin kesät melkein aina mökillä. Nykyisin olen
vain parikymmentä yötä kesässä.
Niin vain halut ja olosuhteet muuttuvat. Eläkkeelle
jäädessäni mökkimatkat ja olot siellä oli pelastus Matiaksen ja kirjoittamisen
kanssa.
Ihmettelen pitkiä risteilypolkuja pitkin metsiä, kulkisinko
nyt, haluaisinko, kyllä jaksaisin.
Maija Silmärinen