Niilo talutti ruunan talliin, riisui valjaat ja heitti
heinätupon hevosen pureskeltavaksi.
- Mitäs sanot, jos lähetään tänä vuonna taas talavisavottaan,
kunhan tullee kunnon routa, hän puheli hevosta harjatessaan. - Taitaa olla jo
viisi vuotta etellisestä kerrasta. Onhan siellä vähän raskasta, mutta aika
synkkää on täällä kotonahi.
- Van sinä se et paljon huolia kanna. Ossaisinpa minähi
suhtautua samalla tavalla tähän elämään, Niilo sanoi vielä ruunalleen ennen
kuin lähti tupaan iltaselle.
Pariskunta oli menettänyt lapsen syksyllä. Tyttö oli jotenkin
kituinen heti syntyältään, ei oikein jaksanut imeäkään ja kuihtui pois
viikossa. Niilo oli onnellisena tanssittanut vastasyntynyttä kapaloista
sylissään ympäri huonetta, kun kolmen pojan jälkeen oli saanut tytön. Lapsen
kuoltua hän pakeni halkometsään, hakkasi nurin koivikkoa aamuhämärästä
iltapimeään, katkoi ja pilkkoi puut ja myi kunnalle.
Iida yritti jatkaa töitään heti tytön hautajaisten jälkeen,
kuin mitään ei olisi tapahtunut, hoiti navettatyöt ja perheen kolme poikaa,
mutta oli koko ajan väsynyt ja voimaton ja nukahti illalla usein ennen lapsia.
Mummo, Iidan äiti kävi auttelemassa tytärtään.
Marraskuussa tulivat pakkaset ja joulukuun alkupuolella maa
alkoi olla niin jäässä, että kantaisi hevosen ja tukkireen. Niilo pakkasi
varhain aamulla reppunsa, valjasti hevosen reen eteen ja lähti ajamaan
savotalle ennen lasten heräämistä, hyvästeli vain Iidan navetan ovella.
Kotona Iida hoiti parhaansa mukaan karjan ja lapset, mutta oli
koko ajan kuin hapuilisi pimeässä, ei ajatellut eikä tuntenut mitään, ei
toivonut eikä odottanut. Niilo tuli lauantai-iltaisin kotiin vaihtamaan pyykkiä
ja hakemaan täydennystä eväisiin ja lähti sunnuntai-iltana ajamaan takaisin
savottaan.
Joulu tuli ja meni. Uusi vuosi alkoi kunnon pyryllä, jota kesti
toista viikkoa. Niilo jätti yhtenä viikonloppuna kotona käymättä, piti pyryä
tukkikämpällä. Seuraavana lauantaina kotiin tullessaan hän halasi Iidaa
ulkorapulla eikä halauksesta tahtonut tulla loppua, vaikka vaimo paleli
yöpaidassaan.
Pyry vaihtui pakkasiin, joita kesti helmikuulle saakka. Kuun
lopulla pakkaset vihdoin hellittivät. Eräänä aamuna Iida oli kantamassa vettä
navetalle, kun aurinko pilkahti metsänreunan yli ja paistoi suoraan edestä
hänen silmiinsä. Päivällä Iida huomasi, että navetan räystäät tiputtivat vettä
ja lumikinokset olivat alkaneet painua pihamaalla. Talitintti toitotti
pihapuussa uuden kevään tuloa.
Tukkityömaalla routa alkoi sulaa ja hevosen oli vaikea
selviytyä kuormista. Reki upposi pehmeään talvitiehen eikä jäädyttämisestä
ollut enää apua. Loput tukit hiisattiin laaniin väkisin ja savotta suljettiin
siltä talvelta.
Niilo tuli kotiin iltahämärissä. Hän kaivoi repustaan puusta
veistetyn ompelurasian, jonka oli koristellut olkilastuilla ja taiteillut
siihen nimikirjaimetkin: IH.
-Tein siellä sinulle tämmösen, Niilo sanoi.
Vaimo otti tuliaisen vastaan kaksi käsin ja katseli sitä
hymyillen.
-Sauna on lämpimänä, Iida sanoi. - Päästään sinne kahestaan,
kun mummo on täällä tuvassa lasten kanssa.
Antero Heikkinen