Kirjoitin edellisellä kerralla kuinka minulta evättiin rokotus. Ajattelin mitenkä sen saisin. Miten voisin todistaa, että kohta 85 vuotias mummo ei ole muistisairas.
Ajattelin, että Terveyskeskus on ainoa paikka jossa saan avun, jos saan ollenkaan. Otin edellisen tiistain kirjoittamani kertomukseni rokotusseikkailustani mukaan ja lähdin yrittämään ajanvarausta.
Terveyskeskuksessa menin hoitajan luo ja kerroin kohtelustani. Hoitaja kysyi tunnukseni ja totesi ettei minulle täällä ole merkitty yhtään rokotusta. Sanoin kaksi rokotusta jo saaneeni ja tässä on kertomus kohtelustani. Sanoin täällä olevan vain yhden lääkärin, joka tuntee minut. Hän otti kertomukseni ja sanoi vievänsä sen lääkärille ja soittavansa minulle sitten. Silloin arvasin, että asia järjestyy, sillä tämä lääkäri on paras tapaamani henkilö koko laitoksessa.
Hoitaja
soitti kertoen, että ainakin maanantaina tietoni ovat ajan tasalla. Soitin heti
aamulla varaukseen ja sieltä heti sanottiin, että teillähän on varattuna
influenssaan rokotusaika ja samalla saatte tämän kolmannen koronarokotuksen.
Lapsena pelkäsin rokotusta ja nyt ihan vapaaehtoisesti rukoilin sitä. ”Niin muuttuu maailma Eskoseni.”
Sitten toiseen juttuun. Kirjoitin aiemmin, ettei vanhoja mummoja enää miehet huomaa. Viime kerralla piiristämme kotiin päin mennessäni Suokatua pitkin, Mies huomaamattani tuli halki puiston ja kohdatessani minut, niin eikös kaulonutkin ja sanoi vielä: ”Nälässäkö ne ovat Reettaa pitäneet.” Harva on huomannut kilojeni poistumista. Nyt enemmänkin varoitellaan vanhan ihmisen laihduttamisesta. Olin toinen, jonka Mies oli muutaman ajan sisällä tavannut meistä piiriläisistä. Toinen oli vaan tapahtunut samalla kohdin, mutta Haapaniemen kadulla.
Terveisiä kaikille. Sanoin hänelle meidän kaipaavan häntä joukkoomme.
Tässä voisi todeta edellisen sanonnan lisäksi. ”Älä sellaista sanaa sano, ettei se tiellä vastaan tule.
Reetta Väänänen
Syksy
2021