Olen perinyt
äidiltäni erikoisen korun. Äitini arvosti tuota korua paljon, vaikka ei sitä
muistaakseni juurikaan käyttänyt. Yhdessä äidin nuoruuden aikaisessa
valokuvassa olen sen nähnyt tumman mekon
rintamuksessa. Hän halusi antaa korun vanhimmalle tyttärelleen ja toivoi, että
käyttäisin sitä enemmän kuin hän, enkä unohtaisi piirongin laatikkoon.
Äitini
Kerttu Katariina syntyi v. 1932 Kajaanissa kirvesmies Iivari ja kotiäiti Katri
Karvosen perheeseen. Hänellä oli silloin kaksi vanhempaa veljeä ja perhe oli jo
menettänyt kaksi lasta vuosisadan alun lastentauteihin. Äitini jälkeen perhe
kasvoi kahdella pojalla ja kahdella pikkusiskolla. Kerttu sai kasvaa reippaassa
porukassa. Talvella äitini viihtyi veljiensä kanssa hyppyrimäessä. Hameen
helmat hulmusivat ja lumi tuprutti paljaisiin kinttukierteisiin, kuten äitini kuvaili.
Kesällä iso sisarusparvi uida rypläsi Kaupunginlammella tai kilpaili
Kajaanijoen tukkilautoilla tasapainolajeissa. Äitini vakuutti olleensa ihan veljiensä veroinen,
enkä sitä yhtään epäile. Varmaan niiltä vuosilta oli peräisin äidin intohimo
seurata mäkihyppykilpailuja ja uida avannossa.
Kerttu
aloitti kansakoulun samana syksynä, kun talvisota syttyi. Monet kovat
pommitukset juoksuttivat pienen liinatukan perheen kanssa pommisuojaan, kun Neuvostoliiton
pommikoneet moukaroivat Kajaani Oy:n tehdasta. Kuvittelivat, että tehtaassa
valmistettiin aseita. Kerran lentopommi osui naapuritaloon ja kuvat tuhoista
jäivät ikuisiksi ajoiksi pienen tytön muistiin.
Kerttu ja
kaksi nuorempaa veljeä lähetettiin Ruotsiin sodalta suojaan. Siitä ajasta
Kertulle jäi hyvät muistot. Hän viihtyi perheessä ja uudessa koulussa hyvin.
Ruotsinkielen taitokin karttui. Ruotsalaisperheen kahdesta tyttärestä, Märtasta
ja Astridista, tuli Kertulle elinikäiset ystävät ja kirjeenvaihtokaverit. Siinä
vaiheessa, kun sijaisvanhemmat alkoivat ehdottaa Kertun adoptointia, Kertun isä
meni ja haki tyttärensä kotiin Kajaaniin.
Kerttu
suoritti Kajaanissa kansakoulun jatkoluokkineen, jotka olivat vapaaehtoiset.
Hän olisi halunnut oppikouluun, mutta hänen isänsä oli sitä mieltä, että liian
kallista ja turhaa touhua tyttölapselle. Koulun päätyttyä Kerttu pääsi
juoksutytöksi Kainuun Sanomiin ja työskenteli siellä useita vuosia, myöhemmin
konttorihommiin ylennettynä. Hänestä kehittyi nopea konekirjoittaja ja hän oli
taitava myös laskutehtävissä. Konttoritöitä, laskutusta ja palkanlaskentaa hän
tekikin työkseen koko elämänsä, ensin toisten palveluksessa ja myöhemmin isän
ja äidin yhteisessä yrityksessä.
Kun
kansakoulu oli käyty, oli vielä yksi koulu, rippikoulu jäljellä. Rippipappina
toimi rovasti Lauri Ruskomaa, joka myös vihki äitini ja isäni avioliittoon ja
kastoi minut ja toisen nuoremman sisareni.
Rippilahjaksi
nuori neito Kerttu sai tuon jännittävän, pronssisen rintakorun, jonka haluan
teillekin näyttää. En tiedä pitikö hän siitä, mutta ainakin rippikuvassa
Oksasolki-niminen koru koristaa mustaa rippipukua. Äitini käytti koko elämänsä
ajan näyttäviä, värikkäitä koruja. Tämä erikoinen Kalevala-koru sai levätä
lahjakotelossaan piirongin uumenissa. Minä muistan lapsena ajatelleeni, että
onpa aika ruma koru.
Nyt aikaa on
kulunut ja äiti elää vain muistoissa. Tuohon ajan patinoimaan koruun on
tiivistynyt äitini Kertun elämäntarina. Oksasolki sai minut muistelemaan
kertomuksia äidin lapsuudesta ja nuoruudesta. Tuo ruma koru on nyt silmissäni
kaunis koru. Se on minulle rakas aarre.
Kalevala Koru
valmisti tällaisia koruja 1940-luvulla. Sen nimi on siis Oksasolki. Sen malli
on saatu Vähästäkyröstä, hautalöydöstä, joka ajoittuu 300-400 luvuille jKr.
Riitta Kärkkäinen
12.3.23