Herään
ja katse ikkunaan sään toteamiseen. Onko pouta vai sade vai auringon paiste vai
pilvinen sää. Tämän toteamuksen monet henkilöt tekevät aamuisin herättyään.
Nykyään otan vastaan sään kuin sään. Hällä ei väliä. Ilahdun kumminkin jos sade
rummuttaa ikkunaan. Syksyinen sadesää tuo mieleeni lapsuudesta porssimisen lätäköissä.
Se touhu oli minulle ja siskoilleni ihanaa, mutta ei äidilleni. Usein neljä läpimärkää
tyttöä tuli vettä valuvana sisälle.
Tämä lapsuuden rakkaus lätäköihin on aihe, joka mielestäni ei katoa. Nyt vanhana mummona kaipaan sitä. Voi jos saisinkin vielä sen kokea. Nyt ei jalkani enää nouse eikä tasapainoni sitä suvaitse.
Kymmenisen vuotta sitten koin saman intomielisen kaipuun. Silloin vielä jalkani nousi tottelevaisesti. En voinut välttää kiusausta. Uudet siniset saappaat jalkaan. Ehdottomasti niiden piti olla siniset, niin kuin ne olivat olleet lapsuudessanikin. Suuntana oli sadevaippaan kietoutunut Väinölänniemi.
Lähdin Kuopionlahdelta etenemään kohti urheilun kehtoa. Näen edessäni lammikoita ja taas isompiakin lammikoita. Missä yrittäisin edes yhden kerran tehdä porskutuksen. Katson ympärilleni ja ketään ei näy. Mene lammikkoon ja porskautan kerran ja toisenkin. Siinä minä iäkäs mummo palauttelin mieleeni lapsuuteni riemuja. Keskityin touhuuni niin, että unohdin seurata muita liikkujia. Kohta eräs kuntoilija juoksi ohitseni. Katsoi minua kummastuneen näköisenä ja pyöritti päätänsä. Nousin lätäköstä ja nauroin ja nauroin.
Teinhän
sen sittenkin.
Toinen jota haluaisin tehdä syksyllä on lehtikasassa telmiminen. Muistan kuinka lapsina hajoitimme kasatut lehdet ja siitäkös ei kunnian kukko meille laulanut. Haravat käteen jokaiselle ja kasat kukoistukseensa. Tottelimme. Emme yrittäneet vierittää syytä tuulelle, kun sitä ei silloin ollut. Miten sekin osasi hetkensä valita.
Nykyään en mökillä haravoi lehtiä. Naapurin isäntä nuhteli minua haravoinnista. Kertoi minun poistavan ravinnon maasta haravoinnilla. Keväällä kun leikkaat nurmen, niin kaikki lehdet häviävät ja nurmi kukoistaa. Niin oli silloin, kun sen vielä pystyin tekemään ohjeen mukaan.
Lapsuus ja vanhuus kaksi erilaista aikaa. Mutta silti käsi kädessä kulkevaa.
Reetta Väänänen
Syksy
2021