Tiistaiaamu teki vaikuttavan sisääntulon. Taivaanranta loisti tulipalon punaisena ja vaaleanpunainen harso peitti niin talot kuin ennestään huikean värikkäät puut ja pensaat. Ilma oli raikas ja houkutteli ulos. Reipas tuuli riepotteli vallattomasti kahisevia keltaisia ja oransseja lehtiä ympäriinsä. Kirjallisen aamupäivän ja makoisan keittolounaan jälkeen kiirehdin ulos Kansalaisopistolta. Silloin jo ripsutteli vettä siihen malliin, millaista oli edellisen illan sääennusteessa luvattu. Reipasta ropsuttelua riittikin sitten nukkumaan menoon saakka. Liekö yölläkään sade lakannut, kun aamulla herätessä edelleen ripsutteli hiljalleen.
Keskiviikon
aikainen lähtö uimahallille tuntui kuin olisi töihin lähtenyt. Raskaat,
alhaalla roikkuvat pilvet eivät mielialaa kohottaneet. Mutta ei kun menoksi,
kostea ilma oli kuitenkin helppoa hengittää. Ja kohteena oli uusi,
mielenkiintoinen kokemus, kehonkoostumuksen mittaus. Ja sen jälkeen ohjelmassa
oli vauhdikas vesijumppa kirkkaassa ja lämpimässä altaassa.
Eilisen
kuivina kahisevat lehdet olivat nyt liitsaantuneet tiiviiksi kasoiksi pihoille
ja kaduille. Ne kiiltelivät ruskeina, eikä silmät jääneet niitä ihailemaan.
Ajatukset kiirehtivät jo kodin lämpimiin hommiin, television ääreen tai
lueskelemaan. Sadepäivilläkin on hyvät puolensa, niin kuin harmailla
pilvilläkin on hopeareunat, sanotaan.
Keskiviikon
kuntoilujen ja lounaan jälkeen alkoi sen verran ramaisemaan, että ajattelin
ottaa pienet nokkaunet eli päikkärit, kuten lapset sanovat. Herättyäni yllätyin
ja ilahduin, maailma oli kirkastunut. Aurinko paistoi ja kovaa vauhtia
kiitävien pilvien välissä näkyi vanhaa taivasta. Voimakkaat tuulenpuuskat
riepottelivat kullanvärisiä koivuja, joissa oli vielä puolet lehdistä jäljellä.
Onkohan kukaan koskaan laskenut, montako lehteä on isossa koivussa? Paljon oli
lehtiä jo kerennyt pudota maahan ja kiinteistöfirmojen nuoret miehet olivat
päässeet mielipuuhaansa, pörryyttämään lehtiä kasoihin kovaäänisillä puhaltimillaan.
Torstaina
varustauduimme lämpimillä ja vettä hylkivillä vaatteilla. Kylmäkassiin
runsaasti evästä, kahvipullia unohtamatta ja suunta kesämökille. Vettä satoi
roitonaan koko päivän. Pilvet roikkuivat alhaalla ja hävittäjälentokoneet nekin tuntuivat lentävän pelottavan alhaalla
äänestä päätellen. Ilmeisesti juuri sopivan haasteelliset kelit heidän
lentosotaharjoituksilleen. Vanha puuhella antoi ihanasti lämpöä, kun vaan
muisti lisätä puita. Ulkoa täytyi jo pelastaa muutamat kukat sisäkuistille
talvettamista varten. Olivat varmasti kiitollisia, kun pääsivät kosteasta
kylmyydestä tyyneen lämpöön.
Perjantai
oli kolea ja kostea, hämärää koko päivän. Paksut petrolinsiniset pilvet välillä
satoivat ja välillä tyytyivät vain pelottelemaan syksyisten pihatöiden
tekijöitä. Tuntui hyvältä käydä hakemassa kaupasta aineksia lämpimään keittoon
ja pientä hemmottelua iltaan. Vielä viimeiset muutamat värilliset callunat
antamaan väriä talon seinustan amppeleihin. Syksy on parhaimmillaan kaunein
vuodenaika. Pahimmillaan, pimeänä, kosteana ja koleana, se on viheliästä aikaa.
Lauantai oli
jo taas erilainen päivä. Se alkoi venytellen ja viivytellen, minnekään ei ollut
lähtöä. Aamu vaaleni hitaasti. Pilvipoutainen sää välillä lupaili kirkkaampaa,
mutta ei pitänyt lupaustaan. Ei satanut kuitenkaan. Aamupäivällä tuulikin
heräsi ja alkoi harvakseltaan tiputtelemaan keltaisia hevoskastanjapuun lehtiä
pihanurmelle. Välillä heikko tuuli villiintyi ja ravisteli puuta oikein
kunnolla. Silloin kastanjiakin kopsahteli nurmelle ja pihan laatoitukselle.
Kotikatu oli hiljainen lukuun ottamatta muutamaa kuntoilijaa juoksemassa tai
pyöräilemässä.
Riitta Kärkkäinen
9.10.2021