Sunnuntai kesäkuun 17. päivä 2018, kalenterimerkinnän mukaan lämpötila +19 astetta, aurinkoista.
Nainen ajelee polkupyörällä aviomiehensä perässä pitkin
yliopistonrantaa. He ovat menossa kotoa Puijonlaaksosta retkelle Niiralaan. Nainen
muistaa, että eilen tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun hän pääsi ripille
Varkauden kirkossa. Kesäkuussa vuonna 1968 hän oli ajanut polkupyörällä kahden viikon ajan päivärippikouluun kotoa Könönpellosta
Varkauden kirkolle. Pyörä oli ollut uusi kolmivaihteinen vaaleansininen Monark.
Nyt hän ajaa uudella Helkama-merkkisellä valkealla sähköpyörällä. Ajo tuntuu
sujuvan yhtä kepeästi kuin 50 vuotta sitten. Ajoasento oli silloin kumara, nyt
ajoasento on pysty.
Toukokuussa nainen ja mies ovat ostaneet uudet sähköpyörät. Tuoreina
eläkeläisinä he haluavat kasvattaa elinpiiriään pyöräilemällä ja saada samalla
terveyshyötyjä. Sähköpyörät keventävät rasitusta Kuopion mäkisessä maastossa. Vuosikymmeniä
sitten he ovat tehneet pitkiä pyörämatkoja kotimaassa ja Belgiassakin.
Naisen kalenterikirjan merkinnän mukaan tänään on kuudes
pyöräretki uudella pyörällä.
Nainen ajaa moottoritien alittavan tunnelin kautta kohti
Viestikatua. Mies on jo kääntynyt oikealle Viestikadulle. Välimatka mieheen on
kasvanut. Edessä on pieni nousu Viestikadulle. Naisen pyörän nopeus on
alhainen. Nainen ylittää Viestikatua ja yrittää kääntyä jyrkästi oikealle,
mutta hän kaatuu pyörällä kevyen liikenteen väylän vasemmalla puolella olevaan
ojaan. Nainen kuulee rusahduksen vasemmasta olkavarrestaan ja ajattelee, että nyt
kävi huonosti.
Ambulanssi vie naisen Kuopion yliopistollisen sairaalan
päivystyspoliklinikalle. Nuori mieslääkäri tulee tutkimaan ja jututtamaan
naista. Lopuksi lääkäri kysyy, onko nainen hänen erään luokkatoverinsa äiti. Kysymys
ilahduttaa naista. Hän myöntää olevansa ja lupaa välittää lääkärin terveiset
pojalleen.
Myöhemmin kesällä nainen saa postissa potilaskertomuksen
sairaalasta. Päivystyspoliklinikan lääkäri on kirjoittanut, että hän on asiallinen
nainen. Diagnoosiksi potilaskertomukseen on merkitty S42.2 olkaluun yläosan
murtuma ja, että siihen on tehty 19.6.2018 Philos-levytys.
Tiistai maaliskuun 11. päivä 2025, lämpötila -3 astetta,
aurinkoista.
Nainen makaa kotona sängyllä selällään ja lukee Joel
Haahtelan uusinta kirjaa. Vasemmassa olkapäässä tuntuu lievää kipua.
”Kun asiat tapahtuvat, ne tapahtuvat nopeasti, mutta
jälkikäteen muisto antaa niille keston. Lyhyeltä välähdykseltä tuntunut
tapahtuma voi jatkua mielessä koko ihmisiän (Joel Haahtela: Sielunpiirtäjän
ilta s. 172)”.
Kuuden sanan novelli
Sähköpyörällä liikkeellä. Asiallinen nainen. Lääkäri
kirjoitti.
Helena Lindgren
18.3.2025