”Se joulu tuntui joululta
eikä miltään muulta”
sen äitini lausahti ilmoille
joka kerran joulukuussa.
Hän muisteli taivalta evakon
lapsen pelkoa, hämmennystä.
Kahvipannu ja ikoni reppuseen
oli pakkasta marraskuussa.
Päädyttiin Jurvaan ja turvassa
sai perhe olla siellä.
Vaan yllätyskäsky melkoinen
tuli eteen evakon tiellä.
Huomenna jouluaattona
teidät viedään toiseen taloon
Emme voi teitä pitää luonamme
päädytte taakse salon.
Hevoskyytiin meidät pakattiin
saalit ja nyttöset reessä.
Synkän metsän läpi ajeltiin
pakkasherran taas nipistäessä.
Meitä pelotti, itketti, suretti niin
mihin taasen meitä viedään
Joko Luoja on meidät hylännyt
nyt en joulusta mitään tiedä.
Kahvikupongitkin jo annettiin
talon entisen emännälle
ei kahvia, ruokaa, ei kattilaa
ei lohtua mielelle tälle.
Jo välkehti valo ikkunan
näkyi punainen maalaistalo
sen portailla tytär ja palvelija
heidän kasvoillaan ystävän valo.
Te tervetulleet tupahan
olette vieraaksemme
on petit valmiina kamarin
kohta yhdessä ruokailemme.
Isäntä joutui pyörtämään päätöksen
ei evakot tule taloon
oppi näkemään ihmisten kärsimyksen
paneutui tehtävään jaloon.
Tuvan lämpöön me arkana astuimme
kuusikin joulua tuoksui
asetuimme kamariin taloksi
ruokapöytään isäntä kutsui.
Me istuimme nöyrinä kuunnellen
evankeliumin lukua silloin
kyyneleet vieri ja kiitoksen huokauksen
yläilmoille virrata annoin.
Oli sijaa majatalossa
evakkoperheen saapuessa
jouluruoka kaikille pöydässä
lämmin henkäys talvisäässä.
Kuin laulua taivahan enkelten
ois kuulunut korvissamme.
Ei Luojamme meitä hylännyt
arjen enkelit ympärillämme.
Se joulu tuntui joululta
eikä miltään muulta
sen äitini lausahti ilmoille
viimeisessäkin joulukuussaan.
Jouluna 2024