Pieni punainen mökki värjöttelee
järven rannalla melkein kokonaan lumeen hautautuneena.
Ikkunasta kajastaa aamuhämärään
heikko kynttilän valo. Koko yön on pyryttänyt
ja lunta on kertynyt korkeiksi kinoksiksi pihamaalle, mökin
avonaiselle kuistille ja savupiipun ympärille katolle.
Mökin sivuikkuna avautuu ja siitä
könyää ulos paksuun, siniseen
toppatakkiin, karvalakkiin ja nahkasaappaisiin pukeutunut mies. Hän
urrii nietoksessa tiensä kuistille, kurkottaa seinältä
lumilapion ja alkaa heitellä lunta ulko-oven edestä
molemmille sivuille. Varttitunnissa kuisti on puhdistettu ja mies pääsee
testaamaan oven aukeamista.
Seuraavaksi hän ryhtyy kaivamaan polkua mökin
takanurkalla könöttävään
ulkohuusiin ja sen vieressä vähän
kallellaan rojottavaan, harmaalautaiseen halkovajaan. Mies pysähtyy
välillä, avaa takin rintamusta ja
kuivaa hikistä kaljuaan karvahatulla. Vajaan puolen tunnin
uurastuksen jälkeen hän on huusilla ja häviää
toviksi sen sisälle.
Äijä köpöttelee
takaisin kuistille, istuutuu rappusille ja katselee rauhassa ympärilleen.
Kaikki on lumen peitossa. Rakennuksilla, puilla tai pensailla ei ole täsmällistä
muotoa. On vain lumisia möhkäleitä
eri puolilla pihaa. Luonto on hiljaa, linnutkit lymyävät
kylmissään talvikoloissaan.
Mies tarttuu taas lumilapioon ja alkaa avata polkua rannassa
kyhjöttävälle
savusaunalle. Toinen puolituntinen hurahtaa ennen kuin hän
on saunalla ja pääsee kömpimään
sisään matalasta oviaukosta. Hetken kuluttua lakeisräppänästä
alkaa tupruta vaaleanharmaata savua.
Mies ilmestyy saunan kuistille vesisankon kanssa. Hän
kahmaisee sankon täyteen lunta ja kantaa sen sisälle
saunaan. Puolenkymmentä sankollista tarvitaan ennen
kuin mies pääsee palaamaan tupaan.
Melkein saman tien hän tulee taas ulos. Ovesta pöllähtää
pakkasilmaan vähän mustaa savua. Mies jättää
oven raolleen. Hän häviä
huusipolulta mökin taakse ja ilmestyy pian katolle savupiipun
viereen, huitoo lunta piipun päältä
rukkasillaan ja kaivaa auki savuröörejä
kunnes piisistä nousee ohut savuvana. Mies häviää
katolta ja palaa kohta huusipolkua mökkiin.
Seuraavaksi ulos ilmestyy paksuun villaröijyyn
ja joulunpunaisiin huopatossuihin sonnustautunut nainen. Hän
kiiruhtaa ulkohuusiin, viipyy siellä hetken ja kirmaisee
vastakaivettuja polkuja pitkin rantasaunaan. Kohta hän
jo palaa juoksujalkaa ja pujahtaa tupaan.
Jostakin horisontin pilvenrakosesta pilkistää
keskitalven aurinko ja paistaa etuikkunasta sisälle tupaan. Siellä
nainen ja mies istuvat pöydän
molemmin puolin höyryävä
muki edessään. Näky on niin idyllinen, että
vastakeitetyn pannukahvin tuoksun voi tuntea nenässään.
Musiikki loppuu ja havahdun ajatuksistani. Uuden vuoden
konsertin sävelet Wienistä ovat säestäneet
muistojani vanhalta mummonmökiltä.
Siellä vietettiin kesä- ja talvilomat yli
kolmenkymmenen vuoden ajan. Vaimo istuu vierelläni vapaa-ajankotimme olohuoneessa
ja neuloo jo sukkia seuraavan joulun lahjoiksi. Käyn vilkaisemassa, joko sähkösauna
olisi pian kylpykunnossa ja jatkan keittiöön. Leikkaan ruisleipäviipaleille
loput joulukinkusta, sivelen reilusti sinappia päälle ja kaadan pitkään
lasiin jouluolutta. Säädän
vielä ilmalämpöpumppua
asteen verran lämpimämmälle
ja ehdin sopivasti takaisin television ääreen kuuntelemaan seuraavaa
kappaletta.
Tammikuu, vielä 120 päivää
vappuun.
Antero Heikkinen