Aamu aukeaa aurinkoisena ja kirkkaana. Se kutsuu minut
seuraansa kapealla valoviivalla pimmennysverhojen takaa tirkistellen huoneeseen
verhon vasemmasta laidasta. Siihen on jäänyt sille käypäinen rako vuosia
sitten, kun verhot asennettiin eivätkä ne sattuneet aivan kohdalleen. Jostain
syystä asennusvirhettä ei koskaan tullut korjattua.
Vastaan valon kutsuun aloittamalla aamuvenyttelyn. Oikea
sääri panee hanttiin. Sen lihakset särähtävät kuin liian tiukalle viritetyt
viulunkielet. Vetäisen jalan vikkelästi koukkuun ja muutan ohjelmaa. Ehkä se
leppyisi syvähengitysharjoitusten avulla. Rentoudun ja teen parikymmentä
rauhallista puhallusta. Uusi venytysyritys. Nyt se onnistuu, joten voin nousta.
Laitan sukkatöppöset jalkaan ja tassuttelen keittiön ikkunaan katsomaan
pakkastilannetta. Miinus kaksitoista. Hohtavan valkoinen maa ja aurinko. Maassa
männyn juurella huomaan liikkumattoman möykyn. Noudan silmälasit ja katson
tarkemmin. Sen täytyy olla lintu. Ei liikahdustakaan. Onkohan se kuollut? Täytynee
mennä tarkistamaan, kunhan olen pukeutunut.
Aamukahvin jälkeen vilkaisen jälleen ulos. Siinä se on
samassa asennossa. Sen ympärillä häärii keltasirkkujen parvi ja pari pulua,
mutta möykky ei hievahdakaan. Täytän ruokintakipot ja tarkistan tilanteen ikkunasta.
Nyt se on hävinnyt. Varmaan auringonvalo on lämmöllään poistanut sen ruumiin
kohmeuden ja se on päässyt liikkeelle parvensa kanssa. Samassa muistan joukon
mukana olleen jo pitemmän aikaa yhden siipirikon yksilön. Tuo on kaiketi juuri
se. Huokaisen helpotuksesta. Se on selvinnyt pakkasyöstä.
Illan ehtiessä lintujen määrä ruokintapaikalla pienenee
hiljalleen. Lopulta siellä on vain tuo samainen siipirikko. Se kiertelee
ympäriinsä noukkien syöttömökeistä maahan pudonneita siemeniä eikä sillä näytä olevan
kiire yöpuulle. Ei se poistukaan paikalta, vaan hakeutuu männyn juurelle
suojaan tuulelta ja katseilta. Siinä se kyhnöttää pimeyden laskeutuessa. Käyn
uudelleen ja uudelleen katsastamassa sitä akkunasta ja toivon sen selviytyvän
tulevasta pakkasyöstä. Jospa ennustettu lumipyry olisi sen pelastus, kun se
saisi lumesta kiepin lämpimäkseen. Parven lämpö puunoksalla on sille
mahdottomuus. Sinne sen rikkoutunut siipi ei kanna.
Seuraava aamu valkenee sakeasta lumimyräkästä harmaana.
Pimennysverhon raosta pilkistävä valojuova on tällä kertaa sangen valju. Oikea
sääri koukuttelee kuten edellisenä aamuna. Lepytän sen samalla konstilla kuin
aiemmin. Sukkatöppöset ja keittiön ikkunaan. Keltasirkut ja urpiaiset ruuan
etsinnässä lumessa ja tuulessa. Huokaisen helpotuksesta. Siipirikko niiden
joukossa.