Solakka, pitkäsiipinen purjelentokone nousee ilmaan
moottorikoneen hinauksessa. Kentän päässä vaijeri irtoaa ja kone liitää kuin
suuri valkoinen lintu kohti aurinkoista peltoaukeaa. Lämmin ilma antaa siellä
lisää nostetta. Aurinko välkähtää koneen kiiltävänvalkoisesta kyljestä, kun se
kaartaa metsäisen kumpareen taakse ja häviää lopulta näkyvistä.
Kävelen takaisin autolle ja istun odottamaan. Tutustuin Mikaan
tasan 40 vuotta sitten. Olimme maaseutuyliopiston ensimmäisiä opiskelijoita.
Mika oli jo silloin kurssin herrasmies, puhui sivistyneesti, pukeutui suoriin
housuihin ja poltti pikkusikareita. Minä olin ujo maalaispoika, yritin liueta
sankkaan opiskelijajoukkoon.
Musiikinharrastajat löysivät nopeasti toisensa. Mikan kanssa
harjoittelimme duettoja klassisella kitaralla. Soittelimme opiskelijoiden
illanvietoissa, säestimme yhteislauluja ja soolosoittajia.
Opiskelun ja maksimilykkäysten jälkeen päädyimme yhtä aikaa
armeijaan ja samalle RUK:n kurssille. Sielläkin tarvittiin musiikkia tylsinä
kasarmi-iltoina ja esiintyjiä kurssijuhlaan. Varusmiespalveluksen loppuajaksi
hajaannuimme varuskuntiin ja tiemme erosivat.
Seurasin Mikan uraa nimitysuutisista ja kotimaisista
ammattilehdistä: tohtorinväitös, dosentuuri, professorin virka, kansainvälisiä
esiintymisiä ja luottamustoimia.
Seuraavan kerran tapasimme vasta kurssin 40-vuotisjuhlassa.
Mika näytti aivan entiseltä itseltään. Ei minkäänlaisia vanhenemisen merkkejä.
Minä olen jo ohittanut sen vaiheen, kun mies muistuttaa isäänsä. Nyt näytän
ukiltani. Mika oli omalle tyylilleen uskollisena pukeutunut kravattiin ja
tummanharmaaseen pukuun. Pikkusikareita kului entistä tahtia. Jotenkin
etäiseltä tai eksyneeltä hän kuitenkin näytti, vieraili eri pöydissä ja jututti
illan aikana tutuimmat kurssikaverinsa, mutta ei näyttänyt varsinaisesti
kuuluvan mihinkään pöytäseurueeseen.
Mika tuli meidänkin pöytäämme ja kyseli kohteliaasti
kuulumisia. Minua hän pyysi mukaansa seuraavana päivänä, kuskiksi ja muutenkin
seuraksi. Hänellä oli aikomus käydä lentämässä purjekoneella, kun täällä on
siihen hyvä mahdollisuus ja kerrankin sopiva tila aikatauluissakin. Lupasin
tietysti lähteä mukaan ja hakea hänet hotellista sovittuun aikaan.
Myöhemmin illalla istuimme Mikan kanssa kahdestaan baarin
puolella. Hän sanoi olevansa minulle kateellinen. Musiikinharrastus jatkuu ja
perhe on koossa, vaimo, lapset ja lastenlapset. Häneltä soittoharrastus oli
hiipunut jo vuosikymmeniä sitten, kun aika ei tuntunut riittävän. Perhe oli
hajonnut kansainvälisen uran alkuvaiheessa eikä ystävistäkään voinut oikein
puhua. Yhteistyökumppaneita oli kyllä eri maissa.
Vuosikymmenet vilisevät mielessäni Mikaa odotellessa. Vaihtuvat
työpaikat ja perheen muutot työn perässä. Pienet lapset, yrittäjävuodet.
Parisuhteen kriisivaihe ja uusi alku. Mietin miten erilaisia asioita me
kadehdimme toinen toisiltamme.
Näen purjelentokoneen ilmestyvän metsän takaa ja vähentävän
korkeutta. Nousen autosta ja lähden seuraamaan koneen laskeutumista. Mika
näyttää haltioituneelta.
- Lentäminen on kyllä aina huikea kokemus. Sitä on niin yksin
tuolla ilmassa. Täydellinen rauha, täydellinen maailma. Kun hallitsee konetta,
sitä tuntee hallitsevansa itse elämää.