Muistoja ja tietoja (pyynnöstä kirjoitettu jälkipolville)
Syntymäpäivänäni
nuoriso halusi tietää millaista oli olla evakko, sota-ajan lapsi.
Totesin,
taas kerran, kuinka vähäiset muistoni ovat. Vanhemmat olivat kertoneet hyvin
vähän omista kokemuksistaan ja nuorena ei älynnyt heiltä asioista kysellä.
Muistan kuinka meillä oli aina hyvää ruokaa ja terveinä, paljon liikkuvina ja töitä tekevinä lapsina ruoka maistui mukisematta. Jostain syystä kerran ronklasimme ruuasta ja silloin isä sanoi :”Kyllä sitä nälkä saa ihmisen syömään vaikka mitä, kun tiukka paikka tulee”. Sitten hän kertoi kuinka joutui talvisodassa kolmeksi päiväksi mottiin eli saarroksiin. Ei ollut ruokaa, eikä juomista ja kova pakkanen. Lumi auttoi janoon ja hengen pitimiksi hän oli löytänyt kaatuneen vihollisen laukusta verisen ruisleivän, jonka hän oli syönyt veisteltyään veriset kohdat pois. Siinä oli meille sellainen opetus, ettei mieleen tullut enää valittaa ruuasta.
Tuosta motista pelastuttuaan hän joutui sotasairaalaan ja saamaansa sydänvikaa hän sairasti lopun elämänsä. Hän ei joutunut enää jatkosodassa rintamalle, vaan oli vartijana Kurkijoella olevalla vankileirillä.
Toinen hänen kertomansa kokemus oli myös hirveä. Moskovan rauhansopimuksen jälkeen oli viikko aikaa evakuoida alueet. Isäni sai tiedon,että hänen vanhimman veljensä perhe ja Iines mummo lähtevät Elisenvaararasta junalla evakkoon. Hän sai vapaata ja lähti hyvästelemään sukulaisiaan. Pyörällä ajaessaan hän kuuli kuinka pammikonelaivueet tulla jyrräsi idästä. Lähellä oli siltarumpu ja pahaa aavistaen hän konttasi rumpuun suojaan. Sitten alkoi sota-ajan suurin yksittäinen siviilien tuhoaminen pommittamalla
-----Asemalla
oli kaksi Karjalan kannakselta tullutta evakkojunaa ja yksi sotilasjuna,
----
joissa oli yhteensä 1000 matkustajaa. Hävitys oli kauhea koska ilmahälytys ei
toiminut.
-----Kaikkiaan
134 siviiliä, lottia ja sotilaita kuoli ja parisataa haavoittui.
Pommituksen loputtua isä oli ajanut asemalle ja kaiken kamaluuden keskeltä etsinyt sukulaisiaan. Hän sanoi, ettei voi edes kuvata millainen kauhea sekasorto siellä oli, itkua, tuskanhuutoja, avunpyyntöjä, silpoutuneitten ihmisten osia ympäriinsä, pirullista epäinhimillistä teurastusta. Omaisiaan isä ei sieltä löytänyt. Myöhemmin selvisi että matkaanlähtö oli viivästynyt heidän onnekseen ja sukulaiset olivat vielä kotonaan.
Kun olin ensimmäisessä työpaikassani Köyliössä, siellä oli pika-asutettuna Räisälän pitäjän evakkoja, jotka olivat olleet Elisenvaaran pommituksessa. Monen sukulainen oli kuollut tai haavoittunut. He kertoivat usein itkien tuosta helvetillisestä tapahtumasta.
Omakohtaisia muistoja on Kurkijoelta välirauhan aikaan kuinka minulla oli lemmikkinä Parikkalan mummolasta tuodut kanat ja pikkuinen lampaankaritsa, joka seurasi minua kaikkialle. Muistan kuinka Laatokan rantakalliolle rakennettu kotini tärisi kun aluetta pommitettiin. Ikkunoissa piti olla pimennysverhot, jotka vieläkin minua ahdistavat.
Kerttu Miettinen
2025