Ennen syntymääni ja sen jälkeenkin oli
Suomen Presidenttinä P.E.Svinhufvud ja
Viipurin läänin Maaherrana oli Arvo Manner. Vehkalahti oli vaurasta maaseutua,
jonka "kirkonkylä" sijaitsi Haminan kaupungissa. Kodissani oli
tapahtunut 1935 sukunimen vaihdos eli Ståhlbergistä oli tullut Hovi. Uusi nimi
ei ollut mitenkään vieras, sillä se oli ollut taloon tulleen vävyn suvun nimi
1880-luvulla. Vävy Anton Hovi suututti papin kinkereillä ja kostoksi pappi
kirjasi perheelle sukunimeksi vaimon nimen. Voi myös olla, että talon vanha isäntä
Heikki Ståhlberg järjesti papin kanssa niin ettei talon nimi häviä, kun poikaa
jälkeläisenä ei ollut.
Säätila kolmekymmentä luvun alkupuolella
oli hyvin lämmin. Silloin elettiin lämpimien heinäkuiden ja helteisten
juhannusten aikaa. Jopa pohdittiin ilmastonmuutoksen tapahtuneen.
Maailmassa alkoi rauhallinen olotila järkkyä.
Saksassa Hitler tuli valtaan 1933. Kansallissosialistit perustivat ensimmäiset
keskitysleirit Nohraan, Oranienburgiin ja Dachauhun 1933-1934. Pitkien puukkojen
yön aikana kansallissosialistit teloittivat vanhat vihollisensa puolueen sisällä
ja ulkona. Seuraavana vuonna alkoivat Stalinin puhdistukset. Miljoonat ihmiset kuolivat nälkään ja kulkutauteihin.
Neuvostoliitto mukaan Kansainliittoon 1934. Halia hyökkäsi Abessiiniaan ja
miehitti sen. Tämä sota oli vuosina 1935-1936. Tämän jälkeen alkoi Espanjan sisällissota.
Suomessa tapahtui myös useita muutoksia ja
rajoituksia. Tasavallan suojeluslaki tuli voimaan 1930. Kommunistilaki myös
samana vuonna. Parin vuoden päästä oli Mäntsälän kapina ja kieltolaki kumottiin
sekä Alkolle myönnettiin yksinoikeus alkoholin myyntiin. Myytäessä pullot tuli
asettaa pohja asiakkaaseen päin ostohalujen hillitsemiseksi, tuotteita ei
saanut esitellä eikä suositella asiakkaille. Huhtikuussa astui voimaan
Puserolaki eli laki kiellosta käyttää poliittisia tunnusmerkkejä julkisissa tilaisuuksissa.
Erityisesti mustiin paitoihin ja sinisiin solmioihin pukeutuva IKL ja myös
kommunistien julkinen toiminta olivat
tarkkailun kohteina. Rajoitettiin
kansalaisten paino-, yhdistymis- sekä kokoontumisvapautta. Estettiin ehdokkuus
valtiollisissa ja kunnallisvaaleissa kiellettyihin järjestöihin aiemmin
kuuluneilta. Voitiin evätä vaalikelpoisuus henkilöiltä, jotka kolmen vuoden aikana olivat kuuluneet
valtionpetollisina pidettyinä järjestöihin tai suosineet niiden toimintaa.
Tämän vuosikymmenen aikana oli muodissa
symmetriset, geometriset kuviot, röyhelökauluspuserot, leveät hihat,
vastalaskoshameet, avoselkäiset iltapuvut sekä kapealinjaiset jakkupuvut,
joiden kanssa käytettiin hansikkaita. Vaikutteita vaatteisiin otettiin
urheiluasuista ja turkikset sekä pukukorut kuten rintaneulat, rannekorut ja
helminauhat olivat suosittuja. Viskoosi tuli markkinoille ensimmäisenä
kaupallisena tekokuituna ja keksittiin vetoketju. Miltähän tuntui maailma ennen
vetoketjua?
Lääketieteen Nobel-palkinto vuosikymmenen
alussa myönnettiin Karl Landsteinille hänen
keksittyään veriryhmät. Silloinko vasta? Tulee mieleen kuinka monta ihmishenkeä
onkaan menetetty väärän veronsiirron johdosta. Yhdysvaltalainen fyysikko Enrico
Fermi havaitsi 1934, että uraanilla voitiin
tuottaa ydinfission ketjureaktio.
Syntymävuotenani taas tuli uusia lakeja.
Lastensuojelulaki sekä alkoholilaki astuivat voimaan. Tärkeitä lakeja
molemmat. Tällä vuosikymmenellä yleistyi pula-aika. Lama merkitsi työttömyyttä,
työajan lyhennyksiä ja palkan alennuksia. (Miten tutuilta nämä korvissa
kalskahtavat.) toipuminen alkoi kesällä 1932 ja seuraavan vuoden kesäkuussa
teollisuustuotanto nousi yli 50%. Markka oli jo edellisenä vuonna irronnut
kultakannasta ja liitettiin puntalakiin mikä lisäsi vakautta ja ennustavuutta.
Suomessa oli vallinnut 1919-1932 kieltolaki,
jolloin ei saanut myydä eikä valmistaa alkoholia. Salakuljetus rehotti
voimakkaana kotiseudullanikin. Täältä merenrantapitäjästä oli monta reittiä
kuljetuksen järjestämiseen Virosta. Myöhemmin tutustuin vanhaan
salakuljettajaan ja hänen huimia seikkailujaan mielenkiinnolla kuuntelin. Harva
tietää nykyaikana taskumatin "lempinimeä". Raittiuden Ystävien
laulukirjasta nimi on alkunsa saanut. Nykyään monen naisenkin iltalaukun sisällä
tämä varpunen on.
Radio ja elokuvat kehittyivät voimakkaasti.
Moni tunnettu näyttelijä asteli uransa ensiaskeleita silloin. Muistamme Aku Korhosen, Kaarlo ja Siiri
Angerkosken, Regina Linnanheimon ja monet muut.
Kodissani ei näitä varpusia ollut, vaan
raittius oli oli kunniassa. Tunnettiin tarkasti maailman tilanne, mutta muuten
maalaistalossa elettiin normaalia elämää. Suojeluskunnan ampumarata oli kotini vieressä ja siellä pidettiin
ampumaharjoitukset viikoittain. Ehkä uumoiltiin sodan mahdollisuutta.
Isovanhempani lapsineen ja heidän perheittensä sekä piikojen ja renkien kanssa
asuivat isossa talossa. Pappa kulki päivittäin Haminassa kokouksissa ja olipa hän
ollut vt. pankinjohtajanakin. Hän oli
suuri lasten ystävä. Papasta kerrottiin myös, kuinka hän auttoi pulaan
joutuneita, eikä tehnyt siitä numeroa. Tämän kaltaiseen perheyhteisöön minua
odotettiin ja kerrotaan isäni sanoneen ensimmäisen syntyvän sukset jalassa ja
eikä hän siinä pahasti erehtynyt.
Reetta Väänänen 2015 ja 2022
Takaisin tarinoihin