Kaakkoinen taivaanranta vaalenee. Yön tumma sametti haaltuu ja auringon ensikajo hiipii salolammelle alastoman koivikon takaa. Vastarannan kuuset seisovat juhlallisina, hopeaa havuillaan. Oksien kätköissä helisevät hippiäisten lasiset tiu’ut. Käpytikka ahkeroi kuivalla kuusenrungolla, uusia käpysuomuja putoilee lumeen hautautuneiden päälle. Kuusten välissä lumihärmässä voi aavistaa ketun yöllisen retken jälkijonon.
Naavaisen kuusikon takaiselta eräkämpältä
leijuu lempeää savun hajua ja sen myötä suolle astelee maastoasuinen mies
karvareuhka korvillaan ja kivääri olallaan. Hän kyyristyy kuusten edessä lammen
rannalla kyyhöttävän puoliksi luhistuneen, pärekattoisen hirsiladon korkeamman
päädyn katveeseen. Klik, klik, hän lataa kiväärin. Huuruharso kohoaa verkkaan lammen
pinnasta, sekoittuu miehen hengitykseen ja hiipuu pakkassiniseen taivaaseen.
Lammen soikea musta silmä lepää
värähtämättömänä huurruttuneiden korsien ja kapean seitinohuen jääreunuksen keskellä. Kirpakat karpalot nuokkuvat sokerisina rannan
rahkasammalien sylissä ja hilekerros on jähmettänyt syksyn kirjavoimat juolukanlehdet
ja vaivaiskoivuvarvut asentoonsa.
Teeriparvi kahahtaa kahden koivun latvaurvuille.
Mies ravistaa rukkaset käsistään, poistaa varmistimen. Kun teeret ovat
rauhoittuneet aterialleen, hän nousee verkkaisesti seisomaan, nostaa kiväärin poskelleen,
valitsee kohteen, tähtää pitkään. Kireä pamaus. Yksi urosteeri putoaa maahan,
muut räpsähtelevät lentoon. Käpytikan nakutus on tauonnut, hippiäiset
kyyristyneet paikoilleen. Mies tarpoo hakemaan teeren, suolistaa sen, jättää
höyryävät suolet hangelle, työntää havuoksat mahaonteloon ja suuntaa kohti
kämppää.
Tikka jatkaa pajallaan, hippiäiset hyörinäänsä
kuusten oksilla. Harmaaturkkinen orava rapsahtaa kuusen rungolle – jähmettyy
siihen pää alaspäin, ojentautuu takakäpäliensä varaan, pörhistää hännän, venyttää
vapaat etukäpälät maata kohti ja haukottelee. Auringon heijastus leikkaa
lammenkuvastimen kahtia.
Yöpakkasen kiristyessä ovat teeret unillaan toisella
suolla. Tikka on jättänyt käpypajansa,
ja hippiäisten helinä on vaiennut. Mutta kettu ravistautuu hereille ja suuntaa suolle
teeren suolien houkuttamana.
Ilmassa leijailee kristallisia kiteitä nousevan
kuunsirpin valossa, ja lammen jääreunukset kuroutuvat kirkkaina toisiaan kohti.
Sirpa Suntioinen