Luulemme tietävämme, mitä suru on, mutta siitä ei ole helppo puhua. Suru pysäyttää ihmisen elämän ja vie surijalta kaiken huomion, Se on normaali reaktio menetykseen, mutta jos menettää jotakin hyvin merkityksellistä yllättäin, tapahtuman aiheuttama järkytys voi viivästyttää surutyön alkamista. Ollessani lukion viimeisellä luokalla sain opiskelupaikkakunnalleni tiedon isäni (46vuotta) äkillisestä menehtymisestä sairauskohtaukseen. Moneen päivään en kyennyt ajattelemaan mitään järkevästi. Koin myös olevani jotenkin vastuussa muiden perheenjäsenien selviämisestä omien tunteidensa kans. Jotenkin selvisimme asioiden hoitamisesta ja minäkin yo-kirjoituksista ja opiskelun aloittamisesta. Sain tukea toisilta ihmisiltä ja koin myös merkittäväksi läheisten tukemisen ja rohkeuden kohdata omat tunteeni. Olin kokenut suhteen isääni läheisimmäksi ihmissuhteeksi. Nyt oli tultava toimeen omillaan.
Suru voi pitkittyessään johtaa sairastumiseen. Taisin olla angiinassa hautajaisten aikana, mutta minulla oli edessä uusi elämänvaihe, joka edesauttoi toimintakyvyn säilyttämisessä, vaikka suru veikin osan huomiostani. Surun ilmaiseminen ja sosiaalinen tuki auttoivat hyvinvointini säilyttämisessä. En minä sitä silloin tajunnut, mutta suru auttaa hyväksymään menetyksen ja uusille asioille tulee tilaa elämässä.
Surressani isääni kävin mielessäni läpi hetkiä, jolloin hän oli ollut läsnä elämässäni. Hän oli työskennellyt Käkisalmessa lihakaupassa ja hän ehdotti, että menisin kauppaan töihin kesäksi, että oppisin tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kans ja liiallinen ujous häviäisi. Olinkin parina kesänä töissä kaupassa, mutta isän viimeisen kesän olin viettänyt maatöissä kotitilalla. Olinhan minä huomannut, että isä ei tahtonut jaksaa raskaissa töissä.
Olin kokenut isäni avarakatseisena. Olihan hän nähnyt monenlaista elämää. Karjalan siirtolaisena hän oli kuitenkin jotenkin ulkopuolinen kylän kuvioissa. Minullekin hän jäi osittain arvoitukselliseksi hahmoksi, koska kuoli niin varhain, Ja sodastahan ei noina vuosina juurikaan puhuttu. Myöhemmin olen itkenyt kuunnellessani Veteraanin iltahuutoa ja osallistunut kiinnostuneena matkoille Karjalaan.
Sisko Rutanen
26.03.2022
Takaisin tarinoihin