Taimi vaihtoi vielä Pentille kuivat housut ja räsyn housuihin vaipaksi ja puki tälle paksun vihreän villatakin ja -myssyn. Sitten hän nappasi syliinsä Pirkon ja vaatetti tämänkin villaisiin, tumman punaisiin, varusteisiin.
-
Nyt navetalle, hän sanoi ja otti käteensä
Tilley-lyhdyn ja toiseen sianruokasankon. Tulukaahan nyt!
Navetassa Taimi sytytteli tulet karjakeittiön padan alle.
Kaksoset hän laittoi tyhjään vasikkakarsinaan, viskasi sylillisen kuivia heiniä
pehmikkeeksi ja antoi taskustaan leipäkakut ja markkinapallot viihdykkeeksi.
Lehmät, Ruusa ja Mansikka, jo ynisivät, nekin halusivat
heinänsä ja kaurajauhoannoksensa. Mutta ensin Taimi tyrkkäsi heinät ja kaurat
hevoselle, kaatoi sianruuat porsaan kaukaloon ja jyvät kanoille. Kun lehmilläkin
oli heinät edessään, Taimi taivutti itsensä lypsyjakkaralle. Maha painoi jo
aika lailla ja selkääkin särki. Ruusa oli menossa ummelle, joten lypsettävää ei
enää ollut kovin paljoa. Huomenna pitäisi kirnuta voita ja kerätä munat.
Kun Taimi oli saanut maidot jäähtymään, hän päästi kaksoset
karsinastaan, pumppasi vettä sankoon ja lähti tupaa kohti. Pitäisi jatkaa
eilisiltaista kaurapuuroa lapsille ja keittää korviketta itselle. Portaille
tullessaan hän näki naapurinemännän Riitan ja rovasti Lauri Kauppisen kävelevän
pihaa kohti. Vesisanko ja lyhty putosivat kädestä ja hän lysähti portaalle
kyljelleen.
-
Ei, ei, ei! hän huusi. - Ei, ei ei!
Kaksoset seisoivat niillä sijoillaan silmät suurina, suut
väpättäen, valmiina pillahtamaan itkuun. Mikä äidille tuli? Tulijat lähestyivät
vääjäämättömästi portaita. Riitta tarttui Taimia hartioista ja nosti pystyyn.
-
Männään tuppaan, männään. Pirkko ja Pentti, tulukaa
sisälle. Suatte teältä taskusta pullakakut kumpikii.
-
Niin, on niin kovin murheellista asiaa, sanoi
rovasti.
Taimi tuijotti penkiltä lasittunein silmin rovastia, hengitti
huohottamalla, puristi käsiään nyrkkiin. Välillä kurkusta purkautui ulinaa.
Sitten hän ponkaisi pystyyn, niin että kaksoset olivat kaatua, ja lysähti
takaisin penkille.
-
Ei, ei! Ei Martti, ei Martti!
Riitta yritti viedä kaksosia kammarin puolelle, mutta nämä
tarttuivat tiukasti äitinsä helmoihin ja unohtivat jopa pullakakkujen
syömisenkin. Rovasti lausui lohdutussanat, rukoili lesken ja isättömien lasten
puolesta, lauloi virttä. Taimi heijasi itseään penkillä silmät lattiassa ja
paineli mahaansa. Kaksoset saivat pullansa syötyä.
Kun rovasti oli lähtenyt, Taimi sanoi värittömällä äänellä
tuvan seinään tuijottaen:
-
Maijot pittää viijä kellariin. Huomenna on
kirnuttava voeta, että ehtii laevan mukana kaapunkiin. Ja munat pittää pyyhkiä
ja pakata korriin. Lapsille pittää laittaa kauravelliä eilisestä tähteestä.
Korviketta, otatko Riitta korviketta?
Riitta sytytti tulet hellaan, keitti korviketta ja toi
puurolautaset ja leipäkakkuja pöytään. Hän lupasi myös lähettää Elsan Taimille
avuksi. Ei Taimi yksin pärjäisi, kun lapsikin kohta syntyy.
Vasta illalla, kun Elsakin oli lähtenyt kotiinsa ja lapset
nukkuivat kammarissa, tuli itku. Taimi itki rumasti ulisemalla tuvan pöydän
ääressä, pyyhki nenäänsä tiskiriepuun, kirosi ja syytti. Hän syytti
Neuvostoliittoa ja Suomen hallitusta tästä uudelleen alkaneesta sodasta, hän kirosi
isänmaata, joka vaati uhrikseen Martin, hän syytti Marttia ja itseään, kun oli
taas raskaana. Hän raivosi rovastille mukamas-lohduttavista sanoista. Lopulta ei
enää tullut kyyneliä eikä ulinaa.
Taimi kellahti tuvan sängyn päälle mustan levottoman unen
syliin. Vauvan tarmokas potku tuntui
unenkin läpi. Lasten takia olisi huomenna taas jaksettava. Jotenkin.
Sirpa Suntioinen
2022