Kesän aikana oli pommituksia eri puolilla Karjalaa. Jotkut olivat joutuneet lähtemään jo juhannuksen
aikoihin. Me asuimme Parikkalassa lähellä Suomen nykyistä rajaa. Elisenvaaraa pommitettiin, meillä
ikkunat helisivät. Olimme lampaita keritsemässä, pommikoneet lensivät yli, menimme ojan pohjalle.
Viljaa puitiin.
Syyskuussa tuli käsky. Meidänkin piti lähteä. Olin pieni tyttö. Kaikki oli outoa.
Eräänä aamuna meidän piti nousta heinäkuorman päälle. Mummo ohjasti hevosta. Äiti ja täti olivat
kuljettamassa lehmiä. Isä oli mennyt toisella hevosella kahden kilometrin päähän Kopraojalle.
Mekin menimme sinne. Ajoimme pihaan. Oli välirauhan aikana rakennettu talo talvisodassa tuhotun
paikalle. Isä huusi mummolle, että pitäisi hakea sisältä jokin naru. Mummo meni rapulle, joka oli
keskeneräinen, rappuina hirret. Mummo kiskoi ovea. Se oli tiukka. Mummo kiskoi ja kiskoi, lopulta
putosi puolitoista metrisiltä rapuilta maahaan. Minä olin hetkessä maassa kysyen mummolta .
- Sattuiko sinnuu--- Ei naru siellä tuvassa ollutkaan.
Me jatkoimme matkaa Parikkalan kirkolle ja Särkisalmelle Savikummun kylään erääseen taloon.
Matkalla sinne oli paljon kulkijoita evakoita eläimineen, sotilaita, jotka menivät meitä vastaan Venäjälle
päin. Tullessamme taloon Savikummussa olin hälinästä ja matkanteosta ihan sairas. Mummolle matka
oli todellinen kärsimys. Käteen koski ja koti oli menetetty. Muutaman viikon päästä hän kävi
Parikkalan kirkolla lääkärissä. Vasen ranne oli murtunut. Ei voitu tehdä mitään.
Kädestä tuli luunsiruja myöhemmin vuosien päästäkin.
Olimme sen syksyn siellä Särkisalmen Savikummun kylässä. Talossa oli muitakin perheitä. Perheitten
lapsien kanssa leikin. Siellä olimme joulun. Martta-täti jouluksi sormukset sormissa Hämeestä. Toi
minulle paljon lahjoja, varsinkin minulle, sillä hän oli kummini. Vihkoja värikyniä kirjoja ja joululehtiä.
Joulun jälkeen helmikuussa lähdimme junaan. Kaikki tavarat, lehmät sekä puimakonekin.
Junamatkasta ei minulla ole muistikuvia.
Tulimme Maanigalle jotain kaksikymmentä kilometriä kuorma-autolla. Kun menimme sisään
rakennukseen, isäni kertomaan olin sanonut: - Tämmöinen.
Siinä asuin siihen asti, kun lähdin opiskelemaan ja työelämään.
Naapurin rouva maalasin paikasta myöhemmin kuvan. Maalaus on seinällä täällä uudessakin asunnossa.
Kun esitellen poikien kuvia ja muuta, esittelen ensimmäisen kotini Savossa.
Silmärinen Maija
5.9.2023