Syksy kyyhötti kylmissään. Sen
nenänpäästä tipahteli raskaita pisaroita. Märät hiukset olivat liimautuneet
kalpeille hartioille ohuiksi nauhoiksi. Ilmassa tuntui lahoavan puun ja märän
maan tympeä tuoksu.
Syksy oli katkera. Se oli
kyllästynyt siihen, että sitä verrattiin menneen kesän kauneuteen. Sen harmaata
hahmoa peilailtiin kesän kukkeuden peilistä. Syksy ihaili pois lähtenyttä
kesää, mutta toisaalta oli sille kateellinen. Kesä tuhlaili tarmoaan ja sai
kaiken valmiiksi helposti, vaikka sillä oli vähän aikaa. Nyt se oli poissa ja jätti
jälkeensä vain haalistuvia muistoja.
Alussa syksy oli ollut voimissaan. Oli
tarmoa ja tehtävää, mutta päivien hämärtyessä alkoi väistämätön hidastumien.
Luopumisen tunne hiipi huomaamatta mieleen.
Syksy laahusti eteenpäin. Sen
liikkeet olivat hitaita ja se hengästyi helposti. Voimat vähenivät päivien
lyhetessä. Vaikka väliin aurinko paistoi lämpimästä, syksy ei saanut aloitettua
mitään uutta. Tahtoa sillä vielä olisi ollut. Se kiukutteli ja puhisi itsekseen.
Se olisi halunnut olla niin kuin kesä. Aloittaa jotakin alusta. Tuottaa jotakin
kaunista ja hyvää. Se ei olisi halunnut luovuttaa ja juuri sen se joutuisi
tekemään. Sitä oli vaikea hyväksyä.
Syksy katsoi taivaalle ja vaati
vastauksia. Miksi kaikki ensin kukoistaa ja sitten kuihtuu? Miksi ensin
annetaan ja sitten otetaan pois? Se tuntui julmalta ja epäoikeudenmukaiselta.
Värikylläisen kesän hinta laskutetaan syksyn harmaudella. Sitä velkomista syksy
ei voinut, eikä halunnutkaan ymmärtää.
Syksy odotti ja huomasi, että ei
enää tiennyt mitä odottaa. Se tiesi, että maasta ei nouse enää mitään, mutta ei
päässyt irti odottamisen tunteesta. Ajatus siitä, että ei odottaisi enää mitään
tuntui liian murheelliselta. Odottavan aika on pitkä.
Yhä useammin syksyn mieleen hiipi
lähestyvä talvi. Ajatus talven kylmyydestä pelotti. Talvi tulisi peruuttamattomasti
ja ehdoitta. Joinakin aamuina syksy ei tahtonut enää päästä liikkeelle. Se
makasi paikallaan ja katseli yli kiitäviä pilviä ja muuttolintujen lentoa.
Syksy oli kuullut kertomuksia
talven jälkeen tulevasta, mutta ei saanut mieleensä sen nimeä. Sen kerrottiin
herättävän kaiken ja aloittavan kaiken uudestaan. Syksy kyllä piti niistä
tarinoista, mutta tiesi niiden olevan vain kauniita ja lohduttavia satuja.
Lisääntyvä pimeys ei innostanut unelmoimaan. Syksy uskoi vain sen, minkä
edessään näki.
Tuli aamu ja heikko valo kajasti
taivaan rannasta. Syksy makasi kyljellään ja katseli, miten lehdet kimaltelivat
pakkasessa kosteuden muuttuessa kiteiksi. Oli aivan hiljaista ja ensimmäiset
lumihiutaleet tanssivat maahan. Syksy tunsi olonsa keveäksi ja lopuksi se
henkäisi ulos helpotuksensa.