Olin silloin onnellinen
Järvi vielä jäässä. ,salmi on sula. Aurinko on paistanut aamusta asti. Mielessä tietoisuus, että mökille pääsee. On lämmintä, huhtikuu loppupuolella.
Pakkailen tavaroita reppuun. Otan sen verran ruokaa, että
tulen toimeen seuraavan päivän iltapäivään.
Polkupyörä on rannassa, joten joudun kävelemään maantien
varresta neljä kilometriä. Siihen on varauduttava, että kaikki jaksan
mukavasti kantaa, kun on vielä pieni
metsämatkakin.
Aurinko paistaa ihan kesäisesti silloinkin, kun jään pois
linja-autosta. Tuntuu hyvältä kävellä katsellen lumesta paljaita peltoja. Matka
edistyy väsymystä tuntematta.
Pian olenkin jo rannassa. Veneen olin tyhjentänyt edellisellä
käynnillä jäältä käsin. Mättänyt lumet pois. Vesi oli vähän noussut. Salmessa
väylä salmeen sula, ei tarvinnut edes airolla yhtään rikkoa jäädä.
Metsän läpi kulkiessa löysin helposti tutut uomat, kulkureitit.
Pian näkyykin jotain punaista. Aitan seinät ja seinien punaväri näkyvissä.
Samanlainen tunne kuin vaelluksella Lapissa pitkään
taivallettua odotettu mökki vihdoin on siinä. Nytkin ilo on samanlainen,
vaikka väsymystä ei olekaan jaloissa.
Lasken reppuni rappukiveykselle, en edes vie kantamuksiani
verannalle kuten tavallisesti. Riennän tarkastelemaan kukkapenkit, uudet
kasvunalut. Sinivuokon alkuja näkyy kahdessa paikassa. Lumikellojakin on kaksi
auki, viime vuonna vain yksi. Laiturillakin käyn.
Nyt vasta nostan kassini verannalle ja aukaisen ovet. Veranta
on aurinkoinen ja lämmin, sisällä on
kylmempää, joten ovet voi olla auki.
Laiturilla käydessäni
olin laittanut letkun pään järveen. Pumppaan vettä säiliöön ja laitan
kiukaan alle tulen.
On oikea kesäntuntu. Haravoimista riittää. Maltan istua verannalla kuin sen aikaa, kun
syön. Tuntuu, että jaksan vaikka kuinka. Tiskaan välillä.
Aurinko muuttuu sameammaksi ja muuttuu myöhemmin punaiseksi palloksi. Ihmeellisen näköiseksi,
melkein pelottavaksi.
Muistelen lapsuudessani kuulleeni kuinka talvisotaa
edeltävänä kesänä oli ollut punaisia auringonlaskuja ennustaen sotaa.
Vasta yhdeksän jälkeen menen saunaan. Saunan jälkeen luen
pöydän ääressä kymmeneen asti . Sitten alkaa jo vähän hämärtää. Voi, miten
pitkään on jo valoisaa. Lämpimäksi sain tuvan. Luen vielä sängyssä. Lopulta
nukahdan ja herään myöhemmin tietämättä
missä olen.
Vaikka minä saisin maailman aarteet ja vaikka minut vietäisiin taivaisin, tänne minä palaan, vaikka kerjätä saisin, vaikkapa hulluna pidettäisiin. Yrjö Kaijärvi
Maija Silmärinen
Tämä kirjoitus on kirjoitettu 2006