Saonan jäläkeen on niin ramaseva olo, ettei viitti ees joelle ongelle lähteä. Mukava se on saonoa työpäevän jäläkeen. Heinäntekoaikaan tahtoo ihan väsyä päevän töisä. Tännäänki oltiin heinäsä nevaniityllä. Lähettiin jo viijeltä töehin. Onneksi oli pouta ja lämmin ja heinät kuivuivat tarpeeksi luovolla. Niitä käärittiin sitten torvelle ja läjättiin haravalla lapposille. Takkavitalla ne sitten kannettiin suovaan. Paras takkavitta tullee tuomesta. Tehhään niitä pihilajasta ja koevustaki, mutta minusta tuomesta tullee paras. Raskasta työtä se heinärukojen kantaminen on, mutta tänä kesänä olen tehnyt sitä niinku aekuset.
Koulustakin minä olen ollut kiinnostunut, vaikkei se ole pakollista. On kuitenkin mukava kun on oppinut lukemaan ja voi lainata kirjoja laenastosta. Semmostakin sanovat, että koulunkäynti laiskistaa ihmisiä, eivätkä ne sitten enää viitti tehä ruumiillista työtä. Minä en oekein siihen usko.
Yhteisiin rientoihin on joskus mukava kokoontua toisten nuorten kans. Nuoriso- ja raittiusseuratoimintaa on tälläkin kylällä viritelty. Kokkoonnuttaan samanikäisten kans yhessä laoleemmaan ja lystinpittoon. Oma talo pitäis seuratoiminnoille saada tällekin kylälle. Tuossa jokivarressa olis sille ihan sopiva paekka.
Sisko Rutanen
9.3.2024