Oli hiljaista ja valkoista.
Pakkasen kouran puristava ote piti kaikkea paikallaan. Jos jokin yritti
liikkua, elää, tai nousta, ote tiukkeni ja liike lakkasi.
Talven valta oli nyt ehdoton ja ulottui
kaikkialle. Valtaa se oli tavoitellut aina ja oli asiastaan varma. Niin se oli
päättänyt, ja ollut siitä lähtien aina tarkoituksen mukainen. Tarkoitus pyhitti
keinot seurauksista välittämättä.
Oli ollut sietämätöntä katsella
sitä iloa ja onnea. Elämää tuhlattiin tarkoituksetta. Yltäkylläisyys rappeutti ja
talvi ei voinut käsittää, miten tarmoa haaskattiin turhaan ja
tarkoituksettomaan. Talvi pysyi syrjässä ja seurasi. Välillä sen hampaat
kirskuivat vihasta. Silloin kylmä tuuli puhalsi hetkeksi keskelle lämpöä. Puuskat
olivat kuin enteitä tulevasta, mutta niiden merkitystä vähäteltiin. Talvi oli
kärsivällinen ja odotti.
Sitten huolella laadittu suunnitelma
oli valmis toteutettavaksi. Syksy aloitti ensin. Syksyä pelättiin ja se alkoi
ahdistella iloa ja elämää. Se hidasti liikkeet ja sai äänet vaimenemaan. Elämä
haalistui, vetäytyi itseensä ja sulkeutui. Syksy uskotteli, että talvi olisi välttämätön
ja tarpeellinen. Ne, jotka pääsivät, pakenivat. Elämän voima ja tahto kauhistui
pimeyttä ja valui maahan. Lopuksi syksy kasteli kaiken.
Tätä hetkeä talvi oli odottanut.
Se käytti parasta asettaan pakkasta ja käytti sitä säälittä. Syksyn jättämä
kosteus alkoi kiteytyä raksahdellen. Talvi kuunteli ja nautti äänestä. Muutamassa
päivässä kylmyys oli imeytynyt kaikkialle ja niin syvälle, että vastarinta oli mahdotonta.
Talvi riehaantui voimastaan ja aloitti valtansa varmistelun.
Ainoa sallittu väri oli
valkoinen. Harmaata sai käyttää vain rajoitetusti. Paksu valkoinen peitti
kaiken. Äänistä sallittiin vain lyhyet ja kirkkaat. Ehdoton hiljaisuus alkoi
lyhyen päivän päättyessä, samoin liikkumiskielto. Lopputulos oli tarkalleen tavoitteen
mukainen. Talven voima oli mahtava ja kaikki oli alistettu sen tahtoon. Vallan
tunne oli kuin silittelevä sulka, jonka hively on vastustamaton.
Pakkanen ja jää tuottivat yhä valtavampia
rakennelmia talven ikuisen suuruuden merkiksi. Se oli varma omasta
voittamattomuudestaan. Vallan ehdottomuus toi tyytyväisyyden, mutta
tyytyväisyys söi talven tarmon. Pienin hampain veltostumisen aiheuttamat virheet
nakersivat itseluottamusta. Varmuus
katosi ja vaihtui orastavaan pelkoon.
Rautaisella otteella toimineen
pakkasen puristava ote hellitti hetkittäin. Näkymättömissä alkoi tapahtua
liikettä. Valo lisääntyi hitaasti ja huomaamatta. Talvi havahtui muutokseen,
mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Se laittoi vihaisena tuiskut liikkeelle.
Yritykset jäivät kuitenkin lyhyiksi ja voimattomiksi. Talven tahto oli
taantunut, eikä se voinut ymmärtää miksi ja miten.
Talvi alkoi epäröidä ja vihasi
voimattomuuttaan. Alkoi vetäytyminen jään suojaan. Sitä mukaa kun se vetäytyi, uusi
elämä, ääni ja liike nousivat ajamaan sitä takaa. Värit ja valo sokaisivat
talven, eikä sulava jää enää suojannut. Talvi oli epätoivoinen ja raivoissaan.
Sen viimeisenä ponnistuksena oli voimaton ja lyhyt lumipyry. Auringossa leijailevat
hiutaleet sulivat jo ennen kuin ennättivät maahan. Kevät tuli ja peitteli
talven muiston lämpimän tuulen liinalla ja hyräili hiljaa.