Tuolla se varmaan on, hyvä kutupaikka. Matkaa on melkoisesti, mutta koko yö on aikaan sen tekemiseen. Jokin minua sinne vetää, onko se haju, ei voi olla, mullahan ei ole nenää. Onko se ääni, ei voi olla, minullahan ei ole korvia. Onko se maku, voi olla, jokin saa houkutuksen matkantekoon heräämään. Jos se ei ole makukaan, niin mikä sitten. Jokatapauksessa se saa sarveni nousemaan pystyyn ja kaipaamaan kaukaisuuteen.
Siispä kontti
kunnolla selekään ja matkaan. Täällähän on muitakin matkalaisa samaan
suuntaan liukumassa. Useimmat ovat kooltaan ihan samankokoisia kuin minä,
joukossa kuitenkin pari aivan minikokoista eivät taida olla samaa heimoa. Ompa
vielä tuolla kauempana yksi todella iso roikale, ja mustakin vielä. Sen kanssa
en haluaisi olla missään tekemisissä, voisi varmaan syödä minut. Joukossa ei
näynolevan yhtään tutunnäköistä, eli eipä kannata pysähtyä jutustelemaan.
Mitäs meteliä tuolta matkan päästä kuuluu. Siellä
joku heimolaisista vinkuu vienolla äänellä kuin olisi peloissaan. Kurkistan
sinne suuntaan. Siellä jokin mustavalkea frakkipukuinen kaksijalkainen
herrasmies nokkii heimolaista ja viskelee häntä välillä ilmaan. Heimolainen on
vetäytynyt konttinsa suojaanpiiloon, mutta kuori hajoaa kovakouraisessa
käsittelyssä. Tuskanhuudot vaikenevat, kun heimolainen katoaa herrasmiehen
kitaan,
Mitä nyt? Se paholainen pomppii minun suuntaani ja
kohottaa nokkansa iskuun. Vedän sarveni ja itseni piiloon konttiini ja pelkään
suunnattomasti. Mutta iskua ei tule. Herrasmies löyhyttelee ilmaa päälleni ja
katoaa pois. Jokin valtava liikkuja hujahti ylitseni, ja pisti minut hetkeksi
pyörimään valtoimenaan ilmavirrassaan. Pysähdyin kyljelleni jonkin lehdykän
alle. Kiivas tapahtumien vyöry pisti minut hetkeksi kauhusta sekaisin ja
mietiskelemään syntyjä syviä.
Pahimman kauhun lienyttyä, keinottelin jalkani
maahan ja jatkan matkaa. Vastaani tuli heimolaisia, jotka järkyttyneinä
kertoivat monista uhreista, jotka valtava liikkuja oli silittänyt maanpinnan
tasalle. En jäänyt päivittelemään tapahtumia sen pidempään vaan jatkoin
taivallustani vieläkin nopeammin eteenpäin. Siliteltyjä heimolaisia näkyi
todella paljon loppumatkani varrella. He olivat todella pelottava näky.
Pääsin lopulta ryntäämään heinikon suojaan. Takaani
kuului pieniä kolahduksia ja oudonkuuloista meteliä, jota en ymmärtänyt.
”Kerätään nämä kaikki etanat, niin suahaan todella
pahalta haisevan syötinlisä loukkuloihin supikoirille.”
Pertti Sormunen
26.10.2025