Näin vuoden alussa tehdään uudenvuodenlupauksia tai -päätöksiä.
Oletko sinä jo päättänyt musiikkitahdon tekemisestä? Sen voi
tehdä vapaamuotoisesti toisin kuin testamentin. Ei ole yhdentekevää, mitä musiikkia kuulet,
kun olet vuoteeseen sidottuna elämäsi viimeisinä päivinä. Haluaisitko kuunnella
iskelmäradiota vai klassista musiikkia? Minusta olisi mukavaa, jos elämäni
viimeisinä aamuina saisin kuulla Griegin Aamutunnelmaa. Joulun aikaan kuulisin
mielelläni Bachin Jouluoratoriota. Mieleisen musiikin kuuntelu on minusta ihan jokaisen
oikeus siinä missä marjastaminen ja sienestäminen.
Uuden kotimme sydän on avoin olokeittiö.
Oikeastaan vanhanaikainen keittiö olisi parempi. Keittiön sotkut saisi silmistä
sulkemalla oven muihin tiloihin. Nykyaikaisesta robottisiivoojasta ei
ole meidän olokeittiön työpöydän järjestyksenpidossa apua, vaan on tartuttava itse
toimeen. Asunnossamme ei ole viimamakkaraa. Kotimme ulko-ovi ja
parvekeovi ovat näet niin tiiviitä, ettei ulkoa tulevalta vedolta
suojautumiseksi tarvita viimamakkaraa eli ovimattoa.
Meidän asuinkerroksessamme on yksi huoneisto, jota lyhyt
vuokrataan. En ole ihan varma, onko sittenkin kysymys ammattimaisesta
majoitustoiminnasta. Käytetäänköhän huoneiston vuokraamisessa dynaamista
hinnoittelua?
Minusta kermapurkkien uusi saranakorkki on
hankala käyttää. Muovisten limsapullojen kierrätyksen kannalta saranakorkki on
parannus ja korkitkin palaavat kiertoon.
Jos olet käsityöihminen, olet jo ehkä neulonut itsellesi ja
läheisellesi lemmekkäät. Ystävänpäivän aikaan voit kävellä
lemmekkäät käsissäsi ystävän kanssa käsikädessä. Käärijänvihreä
on minusta liian räikeä väri lemmekkäisiin.
Helsingissä on aloittanut liikennöinnin uusi pikaratikka,
joka kulkee Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen väliä. Raitiovaunulinjan
nimeäminen pikaratikaksi on oikeastaan kaksoisviestintää.
Pikaratikan reitin kulkeminen sujuu näet pikaratikkaa nopeammin metrolla ja
sähköjunalla.
Iloitsen, jos
soittaessani palvelunumeroon puheluun vastaa ihmisvastaaja puhelinvastaajan
asemesta.
En halua tulla aivopestyksi, mutta ehkä minulle olisi
hyväksi, jos aivopesuri tutkisi pääni. Saisin selville, miksi unohdan
ihmisten nimet.
Helena Lindgren
4.1.2024
Lähteenä Kotimaisten kielten keskuksen Kotuksen luettelo
vuoden 2023 uudissanoista