Tapasin Sepon Helsingissä, kun olin oman seutuni yrittäjien mukana tutustumassa Kauppakamariin ja Pörssiin – ja IBM:n tilitoimistoille soveltuviin tietokoneisiin. Olin majoittuneena hotelli Marskiin ja siellä vastaanoton hyvännäköinen supliikkikaveri aloitti keskustelun kanssani heti jollakin tavalla flirttailevasti, vaikka minä kyselin asiallisesti suorinta tietä ja bussiyhteyksiä kokouspaikalleni. Sain häneltä kädet täyteen karttoja ja esitteitä ja kaupan päälle vielä itsetuntoani ihanasti mairittelevan hymyn ja pienen leikkisän kumarruksenkin.
Illalla hotellille palatessani poikkesin parin yrittäjätuttavan kanssa hotellia vastapäätä olevaan baariin. Siellä tuo vastaanottotiskin komistuskin istui kavereittensa kanssa. Illan päätteeksi annoin käyntikorttini, kun nyt Sepoksi esittäytynyt mies yhteystietojani kovasti kyseli. Aamulla oli varhainen lähtö – töihin piti ennättää – enkä muistanut enää koko käyntikorttia.
Kuudentena iltana Seppo soitti.
Mustavalkoisessa hääkuvassamme seisomme valokuvaamon keinotekoisen kaarevan sillankaiteen ääressä. Minä halusin ehdottomasti mustavalkoiset kuvat, ne eivät haalistu eivätkä suttaannu vuosien saatossa.
- Katsokaa toisianne silmiin. Muistakaa myös hymyillä ja hengittää. - Klik, klik klik. - Sitten yhdessä tänne minun korvani ohi tuon seinällä olevan kuvan yläosaan. Saadaan leuat hyvään kulmaan ja silmät katsomaan samaan pisteeseen. Avioliittohan on katsomista yhdessä tulevaisuuteen, lähtöä yhteiselle matkalle. - Klik, klik, klik. - Sitten morsian saa nojata hellästi sulhasen rintaa vasten, ja pudottaa vasemman käden alas rennosti. Noin, nyt näkyy sormus ja tuo ruusuinen morsiuskimppu. Ja vielä sulhasen käsi kevyesti suojelemaan morsiamen tai siis nyt jo puolison hartioita ja selkää. Hienoa. - Klik, klik, klik.
Tässä kuvassa, jonka valitsimme myös sukulaisille ja tuttaville lähetettäväksi katsomme toisiamme silmiin. Tai siltä se ainakin ulkopuolisesta katsojasta näyttää. Seppo kylläkin tuijotti hivenen kuvaajasta poispäin silmäkulmani ohitse jonnekin mielensä tuntemattomiin syvyyksiin, vaikka kumarsikin päätään minua kohti kuvaajan ohjeiden mukaan.
Minulla on kuvassa asiallinen vaaleanharmaa jakkupuku hyvää ohutta villakangasta, luotto-ompelijani kanssa suunniteltu ja toteutettu. Selvästi polven alle ulottuva kapea hame, lyhyt suora kaulukseton takki, koristenauha kaula-aukon ympärillä, edessä käsintehdyt koristenauhan väriset napit. Ne sekä samanväriset pitsihansikkaat ja korkeakorkoiset avokkaat olin hankkinut keväisellä Lontoon matkallamme. Jakun alla oleva valkoinen silkkipusero ei kuvassa näy, mutta tunnen edelleen sen viileän siloisuuden.
Sepolla on tummanharmaa vahvasti olkatopattu puku, melko suoralahkeiset housut, leveät kauluskäänteet, iso tumma solmio, mustat kiiltävät kengät. Meillä on kummallakin tummat tuuheat hiukset, Sepolla takatukkaa, molemmilla pieni ruusu takin liepeessä, minulla tumman punainen, Sepolla valkoinen. Kasvoillani hehkuu ammattilaisen loihtiman ehostus.
Siviilivihkiminen ja ’tahtominen’ Lahden maistraatissa oli ollut lyhyt ja pienimuotoinen. Läsnä vain äitimme, Sepon sisko ja minun molemmat sisareni sekä teini-ikää lähestyvä Henna. Täältä kuvaamosta kiirehtisimme läheisen ravintolan kabinettiin vieraidemme kanssa lounaalle ja hääkakun leikkaamiseen. Illalla Helsingistä lähtisi laiva Tukholmaan morsiushytteineen. Sen piti olla onnen päiväni.
Sirpa Suntioinen
28.9.2021
Takaisin tarinoihin