Pyhäaamun rauhaa
hiljaa huokuu maa..
Häly mainen häipyy,
taisto taukoaa.
Sunnuntaiaamuisin tykkäsin laulella tuttuja lauluja ja säestää itseäni mandoliinilla. Suosikkeja olivat muiden muassa Kodin kynttilät, Emma, Inarin järvi ja Rosvo Roope. Kuuluvat laulavan noita lauluja vieläkin yhteislaulutilaisuuksissa.
Synnyin vuonna 1927 Rantsilan Kerälänkylässä Aappo ja Hilja Alikaijalan seitsemäntenä lapsena Aapon Siikajoen rantaan rakentamassa talossa. Sota vei heidän lapsistaan kolme ja kolme menehtyi nuorena keuhkotautiin, joka oli tuohon aikaan voittamaton. Elämä jatkui sodan ja sairauden aiheuttamista menetyksistä huolimatta, Vanhempani jäivät taloon vanhaksi isännäksi ja emännäksi. Tilan viljelyä jatkettiin kahden isännän voimin, minun ja sisareni Ainon aviopuolison Viljon, joka oli syntynyt Räisälässä mutta joutui muuttamaan Karjalasta sodan jälkeen.
Lukeminen oli minun harrastuksistani etusijalla. En muista aikaa, jolloin en olisi osannut lukea. Lapsena kuljin kävellen kuusi kilometriä edestakaisin käydäkseni kirkonkylällä olleessa kirjastossa. Sääntöjen mukaan kirjoja sai lainata vain yhden kerrallaan, mutta kunnanesimies Simojoki huomasi minun valtavan lukuhaluni ja myönsi poikkeusluvan useamman kirjan lainaamiseen kerrallaan. Tutuksi tulivat niin maailmankirjallisuuden klassikot kuin suomaisetkin teokset. Niistä oli myöhemmin mielenkiintoista keskustella kirjallisuutta yliopistossa opiskelevan sisarentyttären kans.
Isäni harrasti kansanperinteen keräilyä ja lähetti tuloksia yliopiston tutkijoille. Minäkin kiinnostuin sananlaskujen keräämisestä ja kokosin vuosina 1955 – 1988 kokoelman Sananparannuksia Ranttilasta. Kotiseudun historian tutkiminen oli minulle muutenkin rakas harrastus ja kirjoitin juttuja myös paikallislehteen.
Tykkäsin valmistaa esineitä puusta. Kävin nuorena veistokoulun ja kodissamme kaikki huonekalut ja käyttöesineet olivat minun tekemiä saaveista kangaspuihin. Jossakin vaiheessa kiinnostuin myös tuohitöistä ja valmistin torvia. kontteja ja virsuja.
Oman kylän väki tuli tutuksi, kun kiertelin taloissa tekemässä veroilmoituksia. Luottamustoimia minulla oli kirjastolautakunnassa, kirkkovaltuustossa ja uskottuna miehenä maanjakotoimituksissa.
Vapaa-ajan harrastuksiini kuului myös nuorisoseuratoiminta. Iltamia pidettiin oman kylän seurantalollakin. Elämänkumppania en kuitenkaan löytänyt ennen kuin 70-luvulla. Olin tutustunut Koivistolla syntyneeseen Maijaan, joka asui Oulunsalossa. Menimme naimisiin 1976 molemmat ensimmäistä kertaa. Muutin Oulunsaloon ja saimme viettää lähes parikymmentä yhteistä vuotta ennen kuin sairastuin. Omia lapsia meillä ei luonnollisesti ollut, mutta molempien sukulaisten lapset olivat meille rakkaita.
Kovasti on elämän olosuhteet
muuttuneet siitä kun minä elin. Ihmisten mielissä on kuitenkin
tänäkin päivänä sama toivo.
Pyhäaamu kirkas, suuntaa mieleni
maahan, missä rauha aina kestävi,
Missä riemun täydet kiitosvirret soi.
Missä sielu kerran
levon saada voi.
Sisko Rutanen
12.2.2022
Takaisin tarinoihin