Kun synnyin Satakunnan Kankaanpäässä, isäni oli kyllä päässyt pois tutkintavankeudesta, mutta häntä odotti kahden kuukauden vankilatuomio. Tuomiota oli lykätty kahdella vuodella, mikäli tuomittu käyttäytyisi moitteettomasti.
Suomessa elettiin tuolloin vaaran vuosia. Olimme hävinneet jatkosodan ja Stalin asetteli meille kovat rauhanehdot. Liittoutuneiden valvontakomissio valvoi ehtojen toteutumista ja saneli käytännössä kaikki Suomessa tapahtuvat toimenpiteet. Suomalaiset pelkäsivät myös kommunistien vallankumousta, jonka avulla Stalin saisi viimein tahtonsa perille maamme liitämisestä suureen Neuvostoliittoon. Suomessa aloitettiin jo sodan loppuvaiheissa asekätkentä 35 000 miestä varten, mikäli miehitysyritys toteutuisi. Sodassa haavoittunut isäni oli mukana organisoimassa asekätkentää kotipaikkakunnallaan. Niinpä hänkin joutui aikanaan Ratakadulle kuulusteluihin 6000 muun kätkijän kanssa. Hän sai myös vankilatuomion taannehtivasti laaditun sotasyyllisyyslain nojalla.
- - Jonkinlaisena varjona ovat kuulustelut ja tuomio
seuranneet meitä näinä vuosina, varsinkin kun juuri Marketan syntymisen
aikoihin sotaylioikeudessa puitiin tätä asiaa.
Isäni tuomio kumottiin aikanaan ja nuoripari pääsi aloittamaan normaalin perhe-elämän
kahden pienen lapsensa kera. Nykyajan näkökulmasta elämä ei kyllä ollut normaalia,
olihan sodan jälkeen pulaa kaikista tavaroista. Elintarvikkeidenkin säännöstely
loppui vasta vuonna 1954, jolloin kahvi ja sokeri vapautettiin.
Elettiin kuitenkin voimakasta jälleenrakennuksen aikaa. Sodan tuhoja ja pommitusten jälkiä korjattiin ja tehtiin hartiavoimin töitä raskaiden sotakorvausten maksamiseksi. Kokonaisia teollisuudenaloja jouduttiin luomaan tyhjästä Neuvostoliiton asettamien lähes kohtuuttomien vaatimusten täyttämiseksi.
Sotakorvausten vuoksi Suomen elinkeinoelämä vilkastui ja talous nousi kohisten. Elämä Suomessa alkoi näyttää valoisalta ja ihmiset olivat toivoa täynnä. Raskaat sotavuodet haluttiin unohtaa ja se näkyi myös siinä, että sotakokemuksista ei haluttu puhua. Katseet suunnattiin tulvaisuuteen, menneestä vaiettiin ja keskityttiin tulevaisuuden rakentamiseen.
Sodan aikana tanssi oli ollut kiellettyä, ja niinpä nyt ravintolat ja tanssilavat täyttyivät tanssihaluisista. Arkielämä oli kovaa työtä ja vastapainoksi haluttiin iloita ja unohtaa. Sen vuoksi kulttuuri ei ollut kovin suosittua: elokuvat, teatterit, kirjat ja taide eivät yltäneet tanssilavojen suosioon. Vasta 1950-luvulla alkoivat uudet tuulet puhaltaa ja kulttuuri nousi kovaan suosioon.
Kankaanpää oli maaseutua ja vanhempani eivät harrastaneet tansseissa käymistä - eihän jalkaan haavoittunut isäni edes kyennyt tanssimaan. Äiti hoiti kotitaloa sukulaisineen ja vuokralaisineen sekä kokkasi, säilösi ja pyykkäsi. Siinä olikin kovasti työtä, sillä kaupasta ei paljon saanut ostaa ja kaikki piti tehdä itse kotona lehmien lypsämisestä ja leipien leipomisesta lähtien. Ilmankos äidistä kehittyi hyvä emäntä, jonka myöhemmin siirsi meille koko osaamisensa erinomaisten reseptien muodossa. Turvallista oli meidän lapsien myös elellä suojatussa maalaisympäristössä omassa pihapiirissä leikkien. Ei silloin lapsia vahdittu niin kuin nykyisin, vaan saimme suhteellisen vapaasti liikkua, kunhan emme poistuneet omalta tontiltamme.
Syntymävuotenani tapahtui monta asiaa, jotka vaikuttivat suomalaisten elämään kauaksi eteenpäin. Perheille päätettiin maksaa lapsilisää ja ilmainen kouluruokailu astui voimaan. Nämä kaksi asiaa vaikuttivat positiivisesti minunkin elämääni, kun aloitin koulunkäynnin. Poliittisista asioista YYA-sopimuksen solmiminen taas oli varmasti negatiivinen asia, mutta parempi sekin, kuin miehitys muiden Baltian maiden tapaan. Berliinin saarto loi kansainvälistä jännitystä moniksi vuosiksi eteenpäin, mutta laukesi aikanaan. YK:n ihmisoikeuksien julistus puolestaan kuulutti, että ”kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasa-arvoisina” ja ulotti näin Ranskan vallankumouksen teeman koskemaan koko maailmaa. Kuinka tämä julistus on toteutunut käytännössä, jää jokaisen itsensä mietittäväksi. Nato perustettiin, kun oli juuri syntynyt, ja tämä asia on nyt päivän polttava Suomessa.
Paljon siis tapahtui vuonna 1948, kun synnyin. ”No man is an island” kirjoitti runoilija John Donne 1600-luvulla ja niin se on tänäkin päivänä. Vaikka ihminen yrittää olla oman elämänsä herra ja säätelijä, hänen maalliseen vaellukseensa ja onneensa vaikuttavat lukuisat ulkoiset ja ulkoinaiset tapahtumat. Jokainen meistä on aikansa lapsi.
Marketta
Isotalo 2022