Unieni utupilvissä saavut usein luokseni. Sinä lapsuuteni sielunmaisema. Katselen sinua nauravin tai kostein silmin tuntien voimakkaasti läsnäoloasi.
Näen suuren peltojen aukeaman ja taloja kymmenittäin. Jokaisella samantapainen pihapiiri. Aitat, liiterit, tallit navetat ja sikalat muodostavat kehän pihan ympärille. Pihan arvokkaimmalla paikalla on lipputanko, jonka latvassa näen siniristilipun tuulessa hulmuavan. Joskus erotan lipun juuressa pärekorin ja siinä kaksi pellavapäätä. Kaksi, joista toinen kohta siirtyi pilvenhattaraan
Kulkiessa ulos pihalta tien vieressä on mahtava kivi, johon unessani yritän kivetä. Minulla on kepeät jalat ja kohta olenkin korkeuksissa. Maahan on matkaa ainakin viisi metriä. Tämä on oiva paikka katsella ympäristöä. Silmäni kantavat aukeaman viimeiselle laidalle, jonne on matkaa kolme kilometriä. Sanovat kotikylääni suurimmaksi pitäjässä ja vielä aikoinaan olleen seudun ruotsinkielisin kylä.
Tuolla on Severviikki Suurjärven rannalla ja siellä on hyvä kalaisa apaja. Näen järven nimekkeessä suuren upean huvilan ja kuin Hilja Haahti istuisi siellä rakkaan Honkaniemensä verannalla kirjoittamassa kirjaansa ”Kotini puhuu” ja kertomassa isänikin syntymästä siinä. ”Rapatin emäntä sairastaa ja Ståhlbergille on syntynyt poika.”
Näen auringon valossa kylpevän Korsmusan pellot, joiden vieressä on maantie. Maantie, joka unessakin tuo mieleen synkimmistä synkimmät muistot. Paikassa, jossa veli veljeä vastaa taisteli. Korkea katajavanhus osaisi kertoa tapahtuman todellisuuden.
Kiveltä poistuessani kuulen äidin toruvan huudon: ”Taasko sinä, joka paikkaan ehtivä tyttö olet siellä kiven päällä. Sinne menohan on ankarasti kielletty.”
Palaan sireenipensaiden suojaan. Siellä on minun salainen leikkipaikkani. Kaikki nukkeni ovat vielä nukkumassa. Hertta Helena vähän raottelee sinisistä sinisempiä silmiään. Herää jo tyttöseni. Minulla on sinulle herkullisia ruokia. On humalan lehdistä tehtyä mehua sekä hyvin herkullista keltaista voikukka keittoa.
Näin katselen unissani usein kotikyläni sielun maisemaa, joka kultaisin kirjaimin on piirtyy eloni muistoihin. Muistoihin, joita en koskaan tule unohtamaan. Ne kultaisin kirjaimin tuovat valoa vanhuuteni päiviin.
Reetta Väänänen
Syksy 2021
Takaisin tarinoihin