Isänisäni August Tanskasen kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 80 vuotta. Hän lähetti noin viikko ennen kuolemaansa Hauholta Taurun sairaalasta isälleni Varkauteen rahat 1100 markkaa (107,37 euroa) ja kirjeen, jossa ilmoitti lopun lähenevän. Hän kirjoitti, että hautajaisten yhteydessä omaiset saavat hänen vaatteensa, pompan, takin, kahdet housut, kaksi hattua ja kengät. Muuta ei jäänyt.
Helsingin Sanomissa maaliskuussa 2026 olleen historiantutkija
Mirkka Lappalaisen kirjoituksen otsikko oli ” Ajatus yksilön perinnöksi
jättämän tavaramäärän jatkuvasta kasvamisesta on kauhistuttava”.
Viisihenkinen perheemme asui melkein 30 vuotta tilavassa 185
neliön rivitalokodissa. Jokaisessa neljässä makuuhuoneessa oli neljä komeroa ja
lisäksi tilava vaatehuone sekä apukeittiöksi nimetyssä huoneessa kaksiovinen
komero. Oli tietysti myös tilava ulkovarasto. Vuosien aikana komerot täyttyivät
”hyödyllisestä” sekalaisesta tavarasta, vaatteista, papereista, lehtien
vuosikerroista, lankalaatikoista, leluista, peleistä, lasten koulukirjoista ja
piirustuksista, joulukorteista sekä erilaisista onnittelukorteista. Olin
tottunut lapsuuteni kodissa siihen, että tavaroita voi säilöä omakotitalon
vintille.
Helmikuussa 2023 muutimme mieheni kanssa nykyiseen ”pieneen”
90,5 neliön kerrostalokotiin. Monesta tavarasta piti luopua. Kodissamme on vain
seitsemän komeroa ja vaatehuone. Meillä on kuitenkin häkkivaraston ja
autopaikan yhteydessä olevan varaston lisäksi kaksi lämmintä varastoa, toinen
kolme, toinen neljä ja puoli neliötä. Meillä on nykymittapuun mukaan hyvin
säilytystilaa. Kesämökkiä meillä ei ole.
Mieheni työhuoneen komeron ylähyllyllä on kaksi laatikkoa ”Helenan
tärkeitä papereita”. Niissä on lehtileikkeitä lehdistöä kiinnostaneesta isosta
rikosjutusta, jota olin ratkaisemassa viimeisenä isona juttuna ennen
eläköitymistä. Toisessa laatikossa on lehtileikkeitä ja papereita, jotka
liittyvät 2000-luvun alussa käytyyn taisteluun Itä-Suomen hovioikeuden
sijaintipaikasta. Hovioikeus pysyi Kuopiossa. Vaatehuoneessa on kaksi kansiota,
joiden muovitaskuihin olen tallettanut kolmen lapsemme syntymäpäiväkortit
varhaislapsuusvuosilta. Kellarivarastossa on kansio täynnä kauniita
joulukortteja, Elsa Beskovia, Minna Immosta, Kehvolaa, Virpi Pekkalaa. Häkkivarastossa
on muun muassa laatikollinen oopperajuhlien käsiohjelmia yli kahdenkymmenen
vuoden ajalta. Kun olen avannut menneisyyteen liittyneitä laatikoita, olen tuntenut
epätoivon ailahduksen. Näille pitäisi tehdä jotain.
Bussikatoksessa on mainos: ”Tyhjennä vaatekaappiasi, täytä
lomakassaasi. Muuta vaatteet rahaksi ToriDiilillä”. Kyllä. Vaatekappeja pitäisi
tyhjentää. Kokemuksesta tiedän, että Torin kautta saatavilla myyntituloilla
lomakassa ei täyty!
Olen ompelijan tytär. Vaatekaapeissani on äidin minulle
ompelemia leninkejä ja jakkupukuja. Ne mahtuvat päälleni edelleen. Käytänkin
niitä silloin tällöin. En ole luopunut vaatteistani kahden vuoden tai vuoden
säännöllä, kuten Marie Kondo opettaa. Vaatehuoneen hyllyssä on muovipussissa
syyskesällä 1982 hankkimani Marimekon mustaharmaa plyysinen hame ja jakku,
joita käytin äitiysvaatteina. Tyttärelle ne eivät kelvanneet. Nyt on aika
kiittää tuota asua, joka tuotti iloa ja verhosi kehoni raskauskuukausina. Vien
sen nyt SPR:n konttiin. Punaiset villatakit ovat kaapissani monistuneet. Niitä
on jokaiselle viikonpäivälle omansa. Nyt vien yhden SPR:n konttiin.
Kaikista vanhin vaatteeni on pieni valkoinen merimiesjakku,
jonka äiti on ommellut minulle noin seitsemänkymmentä vuotta sitten. Säästän sen
tunnesyistä.
Helena Lindgren
21.4.2026