Väinölänniemen kärki
Käynnit Väinölänniemellä ovat olleet rauhoittava ja voimia antava tapa. Lumen aikaan sinne pääsee joko hiihtäen järven jäätä tai suoraan maata pitkin. Pienten hiihtolomalaisten kanssa söimme välipalan ja joimme lämmintä kaakaota niemen kärjessä olevan majan puupenkeillä. Yksin tai kaverien kanssa kävellessä on hyvä mahdollisuus seurata vuodenajan kulkua, kuunnella lintujen ääniä, tuntea tuuli ihollaan. Korona-aikana vieraista ihmisistä on tullut tuttuja, kun aamukävely on ollut monille päivän turvallinen rutiinitapahtuma. Myös lukuisat koirat kiertävät Väinölänniemen lenkkiä kännykkään puhuvien hölkkäävien emäntiensä ja isäntiensä kanssa.
Väinölänniemen kärjessä voi tavoittaa rauhallisen ympäristön. Rantakallioilla on mukava istua ja kuunnella puiden ja veden ääniä ja seurata vuodenaikojen vaihtumista. Niemen kärki on luontoon pääsemisen paikka. Paitsi silloin kun on koulujen päätöspäivä tai jokin nuorisotapahtuma. Silloin rauha on kaikonnut ja kova musiikki ei taida olla mummoille mieleen.
Naapurin piha
Naapurinani on Snellman, itse JV. Parvekkeeltani näen korkean aidan yli keltaisen talon pihamaalle. Talossa on valkoiset leveät nurkkalaudat, käsintehty peltikatto ja kaksi savupiippua, joihin naakkapariskunnat yrittävät rakentaa pesää. Mutta ne häädetään pois. Talo tuntuu salaperäiseltä, koska ikkunoiden kaihtimet ovat lähes aina kiinni. Talossa tai pihalla käy vieraita varsin harvoin. Enimmäkseen ne ovat huoltomiehiä, jotka leikkaavat nurmikon, lapioivat talvella lumeen polun, jotta pääsevät nostamaan muutamina merkkipäivinä Suomen lipun salkoon. Yhtenä kesänä talon eteisen katto tervattiin vanhalla systeemillä. Tervan tuoksu tuli minunkin nenääni. Viime keväänä talon sisätiloissa oli remontti meneillään. Museo on ilmaiseksi avoinna Snellmanin syntymäpäivänä toukokuun kahdentenatoista päivänä. Olen käynyt muutamia kertoja kylässä.
Kuvittelen naapurini elämää. Tiedän, että Snellman asui talossa vuosina 1945-1949 nuoren kuopiolaisen vaimonsa ja kahden pienen lapsensa kanssa. Käyn syksystä kevääseen lähes joka aamu parvekkeelta katsomassa, mitä naapurille kuuluu. Omenapuut ja sireenit kukkivat keväällä, juhannusruusu kasvaa talon nurkalla ja etupihalla on pionipenkki. Kesäksi pihamaalle tuodaan pöytä ja neljä tuolia ja kaksi pitkää penkkiä museossa kävijöitä varten. Nyt korkean lauta-aidan vieressä kasvavan koivun keltaiset lehdet ovat alkaneet leijailla maahan.
Pidän kovasti hiljaisen naapurini talosta. Se on paikka menneelle ajalle, joka on säilytetty keskellä kaupunkia.
Tuoli
Halusin saada hyvän tuolin: lekottelu- ja rentoutumispaikan, television katselupaikan, lukutuolin, mukavan istuimen vieraalle, hyvännäköisen huonekalun. Ostin Vepsäläiseltä keinuvan nojatuolin. Raidallinen päällyskangas valittiin punaiseen sohvaan sopivaksi. Maksoin siitä pikkuomaisuuden, mutta en ole katunut.
Poika ja pojanpojat kiistelevät käydessään, kenen vuoro on päästä nojatuoliin. Pienempänä pojat yrittivät ”ajaa” tuolilla kovaa. Itse istun siinä aina kun olen yksin olohuonessa. Tuoliin kuuluu myös samaa kangasta oleva jakkara, jolle nostan jalkani. Luen, juon päiväkahvin, katson uutiset. Saatan nukahtaa siihen, lämpimään pesään.
Raili
Miettinen
Syksy 2021