On marraskuun loppupuoli vuonna 1957. Äiti on luvannut, että kun olen täyttänyt viisi vuotta, me menemme yhdessä Ruukille linja-autolla. Ensin on käveltävä kotoa*1 Harijärven rannasta aika pitkä matka maantien*2 varteen. Tähän aikaan vuodesta alkumatkan kinttupolku on luminen ja vaikeakulkuinen. Äiti saattaa kantaa minua selässään, jos valitan, että en jaksa enää kävellä.
Olemme Kuopion liikenteen sinikeltaisessa linja-autossa
menossa Ruukille. Äiti on kertonut, että käymme valokuvaajalla. Linja-autossa ilma
on harmaana tupakansavusta. Tutut kyläläiset jututtavat minua. Selitän innokkaana,
että olemme nyt menossa valokuvaajalle, jolla on hassu nimi, Pauli Jänis.
Valokuvaamo on tutulla kadulla*3 tehtaan lähellä. Olen käynyt äidin kanssa kadun
varressa olevassa Stjernan sekatavarakaupassa ja Ahon hattuliikkeessä.
Valokuvaamossa on pöydän takana täti, jolle äiti sanoo, että meillä on aika
valokuvaajalle. Täti ohjaa meidät valokuvaajan luo alakertaan. Sinne vie kapeat
kierreportaat. Nenässä tuntuu outoa hajua. Laiha valokuvaajasetä tervehtii
meitä. Hänellä on päällään tumma puku, valkea paita ja rusetti kaulassa. Hän
kehottaa meitä riisumaan päällysvaatteet. Minulla on paksu, sininen villakangastakki,
kutittava villamyssy, paksut, ruskeat villadamaskit ja punaiset huopatossut.
Äiti kampaa hiuksiani
ja asettaa päähäni valkean rusetin. Äiti on laittanut hiuksiini permanentin ja
nyt minulla onkin kauniit kiharat. Ylläni on tummansininen samettimekko, jossa
on pussihihat. Mekossa on valkea pitsikaulus. Olen laittanut kaulaani
vaaleansiniset helmet, jotka olen saanut syntymäpäivälahjaksi. Käsivarteni ovat
paljaina.
Valokuvaajasetä pyytää äitiä nostamaan minut istumaan
tuolille, jonka päällä on valkoinen lampaantalja. Tuoli on niin korkea, että jalkani
heiluvat ilmassa. Valokuvaaja menee korkean kameran taakse ja pujahtaa mustan
kankaan alle piiloon. Lattialla on monta lamppua suunnattuna minua kohti. Setä
kysyy, että haluaisinko pitää kädessäni pientä harmaata hiirtä. Hän tulee
antamaan käteeni karvaisen leluhiiren, jolla on nahkainen ohut häntä. Setä
kysyy, onko minulla kotieläintä. Sanon, että on meillä kissa, jonka nimi on
Justus. Valokuvaajasetä menee takaisin kameran taakse. Hän pyytää minua
hymyilemään. Sitten hän sanoo, että nyt on hyvä, kun hymykuoppa näkyy
kasvoillani. Kuuluu muutama naksahdus ja kirkas salamavalo välähtää. Huoneessa on
nyt kuuma. Setä sanoo, että kuvaus on valmis. Hän kehuu minua reippaaksi
valokuvattavaksi.
Äiti on käynyt hakemassa valmiin mustavalkoisen valokuvan
valokuvaamosta. Hän on ostanut siihen koristellun, kullalle vivahtavan
kehyksen. Minä asettelen sen kammariin lipaston päälle.
*1Varkauden
Akonlahdesta*2 Kangaslammintielle*3 Ahlströminkadulla
Hymy
valokuvassa
pienellä tytöllä
aito hymy
tukka
lainattu
Shirley
Templeltä
vuosikymmeniä myöhemmin
tukanväri
muuttunut
hymy
tallella
Helena Lindgren
22.10.2024