Keväisen kauniina vapunaaton
iltana katselin ikkunasta kaupungilla kulkijoita, valkolakkisia pariskuntia,
haalariasuisia opiskelijoita ja pussikaljakansaa. Päätin
lähteä
ulos aistimaan oman pienen siivuni juhlahumusta. Etsin ylioppilaslakkia
kaikkialta, mutta en löytänyt.
No, leveälierinen huopahattuni on kyllä myös
aika juhlava. Kävelykeppi vielä käteen
varmistamaan, että pääsen takaisinkin omin avuin.
Kauppakadulla vastaani tulivat opiskelukaverini, Hannu ja Tero.
Mikä yhteensattuma! En ollut nähnyt
heitä useampaan vuosikymmeneen. Ja olivatpa pojat säilyttäneet
nuorekkuutensa. He olivat melkein saman näköisiä
ja yhtä hyväryhtisiä kuin
silloin aikanaan. Vähän
nolona valittelin omaa vanhenemistani ja raihnaisuuttani. Elämä
ei kohtele meitä kaikkia samalla tavalla.
Lyhyen pohdinnan jälkeen päätimme
istahtaa hetkeksi Snellun puistoon. Tero kaivoi repustaan kuohuviinipullon ja
muovisia samppanjalaseja. Ihanhan siinä alkoi päästä
aitoon vapputunnelmaan. Muistelimme opiskeluajan bileitä ja
niiden hauskempia ja vähän
nolompiakin sattumuksia.
Kun pullo oli tyhjä, suuntasimme torille.
Vaatekaupan kohdalla vilkaisin kuvaani näyteikkunassa. Kylläpä
tämä
nostalginen meno oli virkistänyt minua. Olemus oli kuin
nuoren miehen ja valkolakkikin päässä! Löysinkös
minä sen sittenkin lähtiessä?
Muisti tekee nykyään näitä
tepposia.
Torilla Hannu sai päähänsä
pulahtaa Veljmiehen vesialtaaseen. Ei tietenkään vaatteet päällä,
joten hän riisuuntui ensin ilkosilleen. Me Teron kanssa
teimme samoin. Vesi oli kuitenkin tähän
aikaan vuodesta aika kylmää. Kapusimme ylös
ja kuivasimme itsemme juoksemalla kauppahallin ympäri.
Muilta torilla kulkijoilta kolme alastonta opiskelijakaveria sai pelkästään
kannustavia kommentteja.
Pukeutumisen jälkeen Tero ehdotti
pubikierrosta. Keskustahan suorastaan pursuaa ravintoloita. Valitsimme niistä
ensin yhden ja myöhemmin toisen jos kolmannenkin. Matkan varrelta
mukaan tarttui muutama naispuolinen opiskelutoveri. Miten sattuikaan, että
hekin olivat tänä vuonna viettämässä
vappua entisessä opiskelukaupungissaan. Ja he jos ketkä
olivat hyvin säilyneet!
Lopulta päädyimme koko porukalla taas
puistoon ja kohta alkoi vappuyöhön
raikua riemukas Gaudeamus, O alte Burschenherrlichkeit ja monet muut
muistojemme laulut. Keskustelu kävi vilkkaana ja naurunremakat
säestivät
ilonpitoa. Kesken kiihkeimmän tunnelmoinnin huomasimme
poliisiauton lähestyvän puistokäytävää
pitkin ja koko joukko hiljeni kuin kärpäslätkän
iskusta.
Sinitakkinen virkamies tuli kertomaan, että
naapureilta oli saatu useita valituksia metelöivästä
vanhuksesta. Vilkaisin ympärilleni. Mihin kaikki hävisivät
yhtäkkiä? Heitä ei näkynyt
missään koko puistossa. Pelästyivätkö
he poliisia? Ja miten ihmeessä he ehtivät
livahtaa piiloon noin nopeasti?
Yritin kertoa poliisille, miten nostalgisen kaunis ilta minulla
ja opiskelutovereillani oli ollut ja esitin painokkaasti käsitykseni
siitä, kuka tässä
kaupungissa aiheuttaa järjestyshäiriöitä,
nuoriso ja jumppaboksiautoilijatko vai muutama vanhoja hyviä
aikoja muisteleva vanhus. Poliisi pysyi kuitenkin kannassaan ja ilmoitti
mielellään tarjoavansa minulle ilmaisen kyydityksen kotiin.
En heti osannut kertoa nimeäni ja osoitettani. Pyynnöstä
kaivelin esiin Kela-kortin ja poliisi selvitti jostakin kotiosoitteeni. Minut
talutettiin ystävällisen pehmein ottein mustaanmaijaan.
Muistin vielä ottaa mukaani puiston penkiltä
lierihattuni ja kävelykeppini. Kotona poliisi saattoi minut ovelle ja
olisi varmaan peitellyt sänkyynkin, mutta vakuutin kyllä
selviytyväni tästä
eteenpäin itsekin.
Sängyssä muistelin, miten mukava ilta
oli. Sitä tuntee ihan nuortuvansa vapunaaton juhlahumussa.