Isä istui mökkisaunan rappusilla. Vierellä oli iso kasa tuoreita vastaksia. Juhannus oli tulossa ja juhannusvieraita myös. Piti tehdä pulleat uudet vastat juhannussaunaan. Kesä oli myöhässä. Vielä kesäkuun 8. päivä satoi lunta niin paljon, että pensaista ja puista katkeili oksia. Mutta nyt sää oli jo kesäinen. Isä oli katkonut vastakset mökin ympärillä olevasta isosta koivumetsästä. Hän otti oksia kaikenlaisista koivuista, vaikka sanottiin, että rauduskoivuista saisi kestävämpiä vastoja. Hyvin ne kestivät ropsutella ja tuoksuivat ihanilta yhtäkaikki.
Nyt isä
alkoi kokenein ottein valita koivunoksia. Hän asetteli ne tasaiseksi kimpuksi
ja vuoli tyviosan oksattomaksi ja tasaisen pituiseksi. Kimppu pysyi napakasti hänen nyrkissään,
kunnes se oli sidottu niin tiukaksi, ettei se hajoaisi hurjimmankaan kylpijän
hypytyksessä. Ukki, siis isän isä oli opettanut, miten tehdään kestävä ja
letkeä vitsas, jolla vasta sidotaan tiukasti. Se oli kuitenkin isotöisempi
homma, eikä se ihan aloittelijalta tahdo heti onnistua. Paras vitsas tulee
pienestä koivun vesasta tai nuoresta oksasta. Sitä pyöritetään niin kauan, että säikeet ovat
irti toisistaan ja pehmyt vitsas on helppo kiertää vastan tyven ympäri. Joskus
isä näytti tuon homman. Hän teki vitsaksen, työnsi sen vastan tyven läpi ja
kiersi sitten monta kertaa koko tyven ympäri, kiristi ja solmi ja piilotti
hännän. Hän teki sen niin sukkelasti,
että ei meinanneet silmät pysyä perässä. Hän näytti tuon homman ihan
hifistelläkseen taidoillaan tai sitten ihan siirtääkseen kansanperinnettä
lapsilleen ja lapsenlapsille.
Yleensä isä
käytti vastojen sitomiseen helpompaa ja nopeampaa konstia. Hän oli leikannut
vanhasta polkupyörän sisäkumista napakoita, punaisia lenkkejä ja sitoi vastat
niillä. Se oli kestävä ja kierrätettävä niksi.
Pikkuisille
lapsenlapsille isä teki aina ihan pikkiriikkiset vastat. Oli somaa katsella,
kun pikkuinen villiskontti istui ukin vieressä ja odotteli oman vastansa
valmistumista.
Vastoja
tehtiin pitkin kesää, sitä mukaa, kun tarvittiin. Loppupuolella kesää isä alkoi
tehdä vastoja myös talven varalle. Hän kuivatti vastat mökin aitan orressa.
Syksyllä ja talvella vastat piti sitten hautoa kuumassa vedessä siinä saunan
lämpenemistä odotellessa. Kun sitten käytti hautomisvettä löylyvetenä, oli kaupunkisaunassakin
hyvät tuoksut. Erityisen hyvät tuoksut sai katajavastoista. Äiti oli löytänyt
vinkin jostain naistenlehdestä ja tietysti himokylpijät halusivat niitä
kokeilla. Kataja vaatii kyllä hartaan hautomisen ja on senkin jälkeen vielä
lähempänä vitsaa kuin vihtaa.
Sen lisäksi,
että isäni oli innokas saunoja, hän oli myös yrittäjä, sydänjuuriaan myöten
kauppamies. Kun opiskelin Turussa, huomasin Turun Sanomissa ilmoituksen, jossa
yleinen sauna halusi ostaa vastoja. Kerroin tuosta ilmoituksesta isälleni ja
naurettiin herakasti päälle. Vielä herakammin nauroin, kun vanhempani tulivat
seuraavan kerran vierailemaan luonani Turussa. Heillä oli takakontti täynnä
saunavastoja menossa tuohon yleiseen saunaan. Sieltä sai ihan mukavat
bensarahat ja jäikin vielä. Loput vastarahat kulutettiin ravintola Brahen
kellarissa herkutellen porsaanleikkeillä. Tulee mieleen oman isoäitini sanonta,
että sen suu napsaa, jonka jalka kapsaa.
Riitta Kärkkäinen
5.3.2022