Keittiöstä kuului tasainen
piirakkapulikan kopsahtelu vanerista leivonta-alustaa vasten. Äiti siellä ajeli
karjalanpiirakan kuoria varmoin ottein. Mihin aikaan hän lieneekään noussut
ylös. Unenpöpperöisin silmin astelin keittiöön.
Hiljalleen heräilin ja koetin
mennä avuksi. Minusta taisi olla kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kuoritaikina tarttui alustaan, rikkoutui ja olin pulassa. Rypytyksen yrityskin
opettelutti kovasti. Parhaiten onnistui valmiiden piirakoiden voitelu.
Voi miten hyviä ne olivatkaan,
uunituoreet, lämpimät karjalanpiirakat. Velipoika kömpi omasta kolostaan eikä
piirakoiden syönnille meinannut tulla rajaa. Äidin karjalanpiirakat muistetaan
edelleen maailman parhaina.
Äidillä ja mummolla oli tapana
yllättää perhe milloin milläkin karjalaisilla piirakoilla. On syöty
sultsinoita, pyörösiä, kokkosia, hapainpiiraita, joskus myös tsupukoita,
erilaisia kalakukkoja, patakukkoja jne. Kaikkien tekeminen kävi heiltä käden
käänteessä, ohjeita ei tarvinnut katsoa. Ohje oli päässä ja taito hyppysissä.
Äiti oli saanut opastusta myös
omalta mummoltaan. Kun ajelu tai rypytys eivät meinanneet onnistua, hänen
mummonsa kopsautti pulikalla päähän ja ojensi yrittämään uudestaan.
Kasvoin niin monenlaisten
piirakoiden keskellä, että ne tuntuivat jokapäiväiseltä arkiruoalta. Sitä ne
eivät todellakaan olleet ympärillämme asuneille ihmisille. Heille ne olivat
aina mitä suurinta herkkua arjen keskellä.
Koulussa opettajamme antoi
kirjoitettavaksi aineen ”Lempiruokani”. Miten ihmeessä kirjoitinkaan ylistyksen
pottumaidolle! Sitä syötiin silloin tällöin ja minusta se maistui niin
ihmeellisen hyvältä. Aineksina perunat ja maito. Liekö äiti vielä laittanut nokareen
voita mausteeksi. Sen keralla oli usein leivän päälle savupallasta.
Ylistykseni pottumaidolle oli
uskomaton. Miten sainkaan sellaisen tarinan aikaan perunasta ja maidosta. Tulin
innokkaana aineen kanssa kotiin. Muistan äidin ihmettelyn, ”onhan me muutakin
syöty, kuin perunaa ja maitoa”.
Hän oli aina huolehtinut, että
perheellä ja suvulla oli monipuolista ruokaa. Hänen valmistamansa ruoka oli
aina hyvää ja maukasta ja kaikki karjalaiset perinneruoat tulivat tutuiksi.
Ruoassa ei karjalainen emäntä säästellyt, vatsojen piti tulla täyteen. Keittiö
ja ruoanlaitto olivat äidin tonttia ja sen hän hoiti upeasti. Ja sitten tytär
kirjoittaa pottumaidosta…
Nyt osaan kuvitella, että
tuota perunan&maidon ylistystä äiti on hiukan hämmentyneenä lukenut. Mutta enpä ole sukuni ainoa, joka on äitinsä
lempiruoka-aineella yllättänyt. Sukulaiseni äiti on myös ollut todellinen
maukkaan ruoan valmistaja. Ja hänen tyttärensä oli kirjoittanut kouluaineensa
innokkaasti purkkihernekeitosta.
Voi meitä pottumaidon ja
purkkihernekeiton ylistäjiä! Siinäpä kiitokset hellan ääressä häärineille
äideille. A voi voi…
Tuula Iljin
syksy-24