Istuimme vierekkäin Kaisan kanssa Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa syyskuussa v.1968 aloittaessamme opiskelumme. Siitä lähtien olemme pitäneet yhteyttä, välillä tavanneet sattumalta koulutuspäivillä, välillä korttien ja puheluiden välityksellä. Vuonna 2011 Kaisa ehdotti, että olisimme huonekavereita tulevalla Israelin matkalla. Vuosien kuluttua tavatessamme Kaisa kertoi matkastamme.
Sattui
olemaan kesäkuun kuumimpia päiviä, kun matkasimme linja-autossa kohti
Jerusalemia. Vierailimme Nasaretissa ja Haifassa. Ne olivat sinulle jo
entuudestaan tuttuja paikkoja ja minullekin erityisesti Genesaretin järvi toi
mieleen muistoja. Vuosia sitten olin ensimmäistä kertaa täällä matkalla nuorena
leskenä. Muistelin silloista matkaamme tuossa linja-autossa istuessamme. Silloinkin
oli kuuma kesäkuun alku, nytkin pyyhin hikeä kasvoiltani. Kerroin sinulle,
kuinka olin vuosia käynyt terapiassa, aviomieheni kuolema tuntui
epäoikeudenmukaiselta. Kerroin
ikävästä ja yksinäisyydestä. Sinulle oli helppo kertoa koskettavia, henkilökohtaisia asioita, sillä tiesin,
että niitä ei vatvota myöhemmin ”toreilla ja kujilla”.
Tulimme
Jerusalemiin ja asuimme viikon hotellissa, josta oli kävelymatka Vanhaan
kaupunkiin. Eräänä iltana kävelimme pääkatua, Ben Jehudaa ja pysähdyimme
seuraamaan katuteatteriesitystä. Pian luoksemme tuli paikallinen nuorehko mies,
joka halusi tietää, mistä maasta olimme. Kun kerroimme olevamme Suomesta, hän
alkoi sättiä ensin silloista ulkoministeriämme ja lopulta koko Euroopan
Unionia. Hänen mukaansa Israel on unohdettu ja jätetty oman onnensa varaan.
Sinä meinasit sanoa jotain vastaan, mutta lopulta totesit miehelle, että olemme
vain turisteja. Teatterihetkemme jäi siihen, tuntui, että ilmapiiri oli muuttumassa
kireäksi.
Jerusalemissa
oli paljon nähtävää, mutta yhden päivän vietimme Betlehemissä. Matkustimme
linja-autolla. Aseistetut sotilaat hyppäsivät autoomme passien tarkastukseen, olimme
tulleet valtavan sementtimuurin kautta palestiinalaisalueelle. Kerroit, kuinka
vuosikymmeniä sitten olit istunut Jerusalemista Betlehemiin linja-autossa ja
kiinnittänyt huomiosi Paimenten kedolle vievään kylttiin. Kerroit kokeneesi syvää
rauhaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin olisit aina kulkenut tuota samaista
tietä. Olit kävellyt muutaman ystäväsi kanssa Betlehemin keskustassa, jutellut
paikallisten kanssa ja yksi heistä oli ehdottanut teille työpaikkaa läheisessä
vammaislaitoksessa. Kun läksitte takaisin Jerusalemiin, viereesi istahti vanha,
hennatatuoitu nainen, ilmeisesti läheiseltä palestiinalaisleiriltä. Hän painoi
päänsä olkaasi vasten ja nukahti. Koko tuon kymmenen kilometrin matkan hän
nukkui -ja kuorsasi -olkaasi vasten. Olit liikuttunut ja koit, että tämän vähän
avun voit huoletta antaa tälle tuntemattomalle, vaikka muut matkustajat
seurasivat huvittuneina matkan tekoanne.
Nyt Betlehemin keskustassa saimme kävellä vain
pienellä alueella. Kävimme Syntymäkirkossa, otimme valokuvia ja kerroit, miten
aiemmin olit tutkinut kirkon tarkasti ja kiireettömästi, nyt tuntui kaikki muuttuneen.
Eräs
paikallinen kertoi, kuinka heiltä vietiin pellot uudisasukkaiden talojen alta
ja kaupoissa ei ole enää elintarvikkeita kuin ennen. Sanoit olevasi pettynyt,
et uskonut muutosten olevan näin konkreettisia.
Lähtöpäivänä
Ben Curionin lentokentällä halusimme juoda kahvia, näytimme passimme, mutta
palvelua saimme odottaa kauan. Totesimme, että tämä taitaa olla viimeisiä
matkojamme Israeliin eikä meitä toivotettu enää tervetulleiksi.
Arja Tikkanen
15.2.2025