Riitta oli 7-vuotias, kun hän pääsi ensimmäistä kertaa Helsinkiin. Hän tiesi, että Helsinki on Suomen pääkaupunki. Pikkusiskoille hän kertoi, että heitä ei oteta mukaan. He eivät vielä olisi osanneet käyttäytyä pääkaupungissa. Riitta oli myös ihan varma, että pikkusiskoja olisi pelottanut mustassa junassa, jota savuava, kovaääninen ja haiseva veturi kiskoi. Heidän olisi pitänyt nukkua koko yö junan kolinassa. Riitta kertoi pikkusiskoille myös Ullalta kuulemansa tiedon, että junan huusissa ei ole pohjaa. Pelkkä reikä, josta näkyy hurjaa vauhtia vilistävät junanraiteet. Pikkusiskot olivat tyytyväisiä, kun saivat jäädä mummolaan.
Yöjuna lähti
Kajaanista vasta iltakymmeneltä. Riitta ja äiti ja isä tulivat asemalle hyvissä
ajoin. Siellä se höyryveturi jo puhkui intoa täynnä. Riittaa vähän pelotti
lähtö yön pimeyteen. Hän oli matkustanut junalla monet kerrat isän kanssa Jormualle
mummolaan. Ja kerran äidin kanssa Kajaanista Ouluun silmälääkäriin. Silloin oli
ollut aina valoisaa ja kauniita maisemia. Isä nosteli kaikkien laukut junanvaunun
eteiseen. Sitten hän nosti Riitan junan kyytiin. Isä auttoi myös äitiä junan
korkeissa portaissa. Äidillä meinasi uusien korkokenkien kannat tarttua kiinni
rautaisiin rappusiin.
Sitten he
kävelivät peräkanaa makuuvaunuun, jonka hyttien ovissa oli omat numerot.
Nukkumishytti oli hyvin pieni huone, jossa oli kolme kapeaa sänkyä päällekkäin.
Riitta oli pienin karhu ja sai alimman sängyn. Äiti oli keskikokoinen karhu ja
sai keskimmäisen vuoteen. Isä oli isoin karhu ja paras kiipeämään. Hän meni
ylimpään petiin. Vaihdoimme yöpuvut päälle ja varoitimme toisiamme putoamasta
kapoisista sängyistä. Riitta oli nopein nukahtaja. Hän taisi vaipua uneen jo
ennen kuin höyryjuna tussahteli ja kolisteli liikkeelle. Lopulta äiti ja isäkin
saivat unen päästä kiinni, kun juna mennä lonksutteli tasaiseen tahtiin kohti
etelää.
Yhtäkkiä Riitta heräsi. Juna olikin ihan paikoillaan. Hytin ulkopuolelta kuului juttelemista. Riitta vilkaisi ikkunasta ja näki ihmisiä kävelemässä pois päin junasta.
-Äiti ja
isä! Herätkää, me ollaan perillä Helsingissä! Laitetaan äkkiä vaatteet päälle
ja mennään pois junasta. Tai muuten me joudutaan ulkomaille, kun juna jatkaa
matkaa.
-Ei me olla
vielä perillä hupsu tyttö. Me ollaan näköjään Iisalmessa. Me on tultu vasta
ihan lyhyen matkaa. Suurin osa matkasta on vielä eessä päin. Käypäs rauhassa
jatkamaan unia, kerkeet vielä nukkua tosi monta tuntia.
Riitta ei
ollut vieläkään ihan varma pysähdyspaikasta. Mutta, kun äitikin kiskoi VR:n kutittavaa huopaa olkapäilleen ja isä ei
liikahtanutkaan petillään, Riittakaan ei ollut enää huolissaan. Hänkin
kaivautui peittoihinsa ja oli taas ennätysajassa syvässä unessa.
Riitta Kärkkäinen
24.9.2024