On marraskuinen aamu vuonna 2012.
Olemme mieheni kanssa jo illalla lähtöselvittäneet
matkalaukkumme lentoasemalla aamun varhaiselle lennolle Helsingistä Frankfurtin
kautta Windhoekiin. Ihmettelimme miksi kone ei löytänyt jatkolentoa
Frankfurtista eteenpäin. Virkailijan avustuksella matkalaukkumme lähtivät kuitenkin
matkaan.
Olemme nukkuneet erinomaisesti Hiltonin
lentokenttähotellissa. Vuoteissa oli hyvin mankeloidut, satiiniset, puhtaan
valkoiset lakanat ja tyynyjä erilaisille niskatyypeille. Huoneen kalustus on silmää
miellyttävää suomalaista designia, taivutettua koivua tuolienjaloissa ja
hillittyjä värejä. Näin loman kuuluukin alkaa!
Finnairin lento Frankfurtiin sujuu aikataulussa. Tarjoilu tosin
on niukkaa. Kahvin kanssa muovipussiin pakattu huonon ja keskinkertaisen
välillä ollut vehnäsämpylä. Matkaohjelman mukaan lento Windhoekiin lähtisi vasta
illalla. Kokonainen päivä Frankfurtissa! Menemme lentokentältä junalla
kaupungin keskustaan. Raatihuoneentorilla
pystytetään jo joulukuusta. Suklaapuodista ostamme hopean väriseen tinapaperiin
käärityn ”60-liikennemerkin” somisteeksi 60-vuotisvalokuvaamme. Kahvilassa otan
makean Pastete de Natalin kahvin kanssa. Mies ottaa” kaputsiinon reelulla
vuaholla”. Kelpaa olla lomalla.
Palaamme lentokentälle hyvissä ajoin ennen jatkolennon
ilmoitettua lähtöaikaa. Air Namibian
tiskillä on jono. Huomaan näytöltä, että lentomme Windhoekiin on peruutettu. Kuulutuksista
ei saa mitään selvää. Mitä on tapahtunut? Mieheni menee matkustusasiakirjojemme
kanssa jonottomaan ja selvittämään tilannetta. Yritän soittaa kolme kertaa
Suomeen matkatoimiston asiakaspalveluun.” Kaikki asiakaspalvelijamme ovat nyt
varattuja. Olkaa hyvä ja odottakaa. ” Puhelu katkeaa. Muita suomalaisia ei näy.
Mies saa selville, että Air Namibian lentohenkilökunnan
lakon vuoksi lentomme on peruutettu. Hän onnistuu saamaan meille reitityksen
Pariisin kautta Johannesburgiin ja sieltä Windhoekiin. Ilta on tummentunut,
samoin mielialamme. Epämääräinen, käsin kirjoitettu paperilappu kädessä etsimme
lähtöportin Air Francen lennolle Pariisiin. Istumme koneen etuosassa. Meille
tarjoillaan ranskalaista samppanjaa. Bon voyage! Mieliala kohenee. Ennätämme
nauttia ranskalaisen päivällisen ennen koneen laskeutumista pilkkopimeässä illassa
Pariisin Charles de Gaullen kentälle.
Lentokentällä kävelemme ja välillä seisomme liukumatoilla pitkiä
käytäviä kohti seuraavan lennon lähtöporttia. Tyylikkäät ranskalaiset ohittavat
meidät kiireisinä. Lentokenttä hiljenee. Istumme odottamassa koneen lähtöä, kun
mieheni puhelin soi. Matkatoimiston henkilö soittaa ja tiedustelee, olemmeko
nyt Lontoossa.
Odottavan aika on pitkä. Teemme iltapesut lentokentän wc:ssä
ja tungemme ahtaassa eriössä tiukat lentosukat jalkaan. Puolen yön tienoissa pääsemme
South African Airwaysin isoon koneeseen ja noin kahdentoista tunnin lento kohti
Johannesburgia alkaa. Ennen nukahtamista luen edessä olevan istuimen
selkänojasta tekstin: UKUHAMBA KUKUBONA Travelling opens a window to the world
Xhosa.
Helena Lindgren
20.9.2022
Takaisin tarinoihin