Siinä se on, ystävä,
polvellani. Kevyt kannatella ja mukautuu muodoillaan täydellisesti
syliini. Ohut, sorea kaula, siinä hento sitruunaöljyn
tuoksu.
Ystävä on
kulkenut mukanani melkein koko ikäni, hyvinkin yli 50 vuotta.
Tutustuimme toisiimme jo varhaisnuoruudessa, melkein lapsena. Olin 12-vuotias,
kun esiinnyimme ensimmäisen kerran yhdessä
julkisesti. Rantalavalla soitimme vanhaa tanssimusiikkia, valssia, jenkkaa,
humppaa. Opiskeluaikana ohjelmistoon alkoi tulla klassista musiikkia. Päivä
saattoi vierähtää yhtä
soittoa aamupalasta yömyöhään.
Myöhemmin sitten omia sovituksia ja muutamia sävellyksiä,
lisää tanssimusiikkia, jazzia ja taas klassista.
Ystäväni
on alkuperältään espanjalainen. Kaikki eivät
ymmärrä arvostaa korkeaa laatua. Joku
oli kohdellut sitä huonosti, kuljettellut
mukanaan epämääräisillä
leiripaikoilla, kolhinutkin ja naarmuttanut ja luopui siitä
sitten hyvinkin halvalla. Hoitelin vauriot parhaani mukaan, paikkailin lommot,
silittelin ja paklasin, piirsin kuluneet rajaukset uudelleen.
Ystäväni
muodot ovat hyvin klassiset, kaaret sulavia ja symmetrisiä,
pinta tasainen. Värit lämpimät,
vaalean ruskeasta terrakotan ja pähkinän sävyihin.
Kielivalikoima on laaja, kieliä on kaikenkaikkiaan kuusi,
jokainen sävyltään omanlaisensa ja kuitenkin
niin hyvin yhteen sointuva. Ääni on soinnikas, tumma ja täyteläinen,
mutta mukana on myös valoisampia sävyjä.
50 vuoden ystävyyden jälkeen
olemme tulleet tutuiksi toisillemme. Käteni osuvat automaattisesti
oikeille paikoilleen. Vasen kämmen tuntee kaulan taustan
silkinsileyden, sormet kireän jäntevyyden.
Oikea käsivarsi, peukalo ja kolme seuraavaa sormea
hakeutuvat omille kohdilleen.
Ystävä
osaa aistia tunnelmani. Usein se vahvistaa kauneuden ja merkityksellisyyden
tunnetta sisälläni ja itkee jos olen
surullinen. Kertoo miltä tuntuu aamusumu erämaajärven
rannalla tai kesäinen iltapäivä
mummonmökin viileydessä. Sanoo sen mitä
itse en sano ääneen. Jos vain istuudun, otan ystäväni
syliini ja annan sen päättää,
saan tietää, mitä minulle kuuluu.
Ystäväni
kulkee mukanani niin kauan kuin itse kykenen täällä
kulkemaan.
Antero Heikkinen