Rakas Yaris, meillä on jo pitkäaikainen, elintärkeä suhe, kuten savolaiset sanovat, tarkkaan ottaen 15 vuotta. Ilman sinua en pystyisi kerkeemään minnekään. En harrastuksiin, en oikeille asioille enkä kissanristiäisiin.
Sinä kuljetit minua töihin joka aamu ja sait odottaa pitkät päivät pihalla tai parkkihallissa. Herättelin sinut iltapäiväunilta ja sitten taas mentiin. Ruokakauppaan ja vesilaukkaan. Torin alle ja kampaajalle. Apteekkiin ja kokouksiin.
Siitä minulla on huono omatunto, että kesämökille menen useimmiten mieheni auton kyydissä. Joskus sinäkin pääset toki haistelemaan raikkaita maalaistuulia ja kuulemaan lintujen laulua ja puron solinaa siinä parkkipaikan takana.
Yöksi laitan sinut aina nukkumaan lämpimään autotalliin. Huolehdin myös siitä, että sinun ei tarvitse koskaan käydä levolle tankki tyhjänä. Sinne jäit ihan tyytyväisenä äskenkin, kun selvisimme kaupungin myhkyräisiltä kaduilta omaan, tasaiseen pihaan. Molemmilla on varmasti ruuvit entistäkin löysemmällä mokomasta rytinästä.
Huomenna kiirehdimme yhdessä Kansalaisopistolle jo aamulla. Minä vietän aamupäivän kirjoitellen ja kuunnellen kavereiden kirjoituksia. Sinä voit ottaa vielä pienet aamupäiväunoset minua odotellessa.
Viikon päästä on Ystävänpäivä. Miten sitä juhlittaisiin? Voitaisiin käydä yhdessä pikapesussa, siitähän me molemmat tykätään. Sinusta huiskavat harjat ovat jännittävät ja minä voin natustella karkkeja ja somettaa puhelimella pesun ajan.
Nyt hyvää yötä rakas Yaris.
Riitta
Kärkkäinen
7.2.2022
Takaisin tarinoihin